Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 9


 

 

Vaalikoulutus vaalilautakunnille ja vaalitoimitsijoille

 

KESKLTK 26.01.2023 § 9  

36/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Petra Tolonen, p. 040 5837 200.

 

Kekusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalilautakuntien jäsenet, varajäsenet,. vaalitoimikuntien jäsenet ja varajäsenet sekä ennakkoäänestyksen ja kotiäänestyksen vaalitoimitsijat ovat tietoisia tehtävistään ja vastuistaan. Tätä varten keskusvaalilautakunnan tulee:

  1. jakaa hyvissä ajoin ennen vaaleja asianomaisille viranomaisille oikeusministeriön laatimat vaaiohjeet ja VAT-ohjeet.
  2. kouluttaa mainitut kunnan muut vaaliviranomaiset tehtäviinsä.
  3. olla koko aja kunnan muiden vaalivirnaomaisten tavoitettavissa näiden kysymyksiä varten.

 

Esittelijä puheenjohtaja Anita Karjalainen, p. 050 410 3503.

 

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että kunnanhallituksen valitsemille vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenille ja varajäsenille lähetetään asianomaisille viranomaisille tarkoitetut oikeusministeriön laatimat vaaliohjeet.

Vaalilautakunnille järjestetään koulutus sähköisen vaaliluettelon käytöstä valtuustosalissa 9.3.2023. Kyseisenä päivänä on myös sähköisen vaaliluettelon käytön kenraaliharjoitus.

Keskusvaalilautakunnan sihteerit kouluttavat vaalitoimikunnan puheenjohtajan sekä kotiäänestyksen  sekä ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat.

 

Päätös: Keskusvaalilautakunta päättää, että kunnanhallituksen valitsemille vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenille ja varajäsenille lähetetään asianomaisille virnaomaisille tarkoitetut oikeusministeriön laatimat ohjeet.

Vaalilautakunnille järjestetään koulutus sähköisen vaaliluettelon käytöstä valtuustosalissa 9.3.2023. Kyseisenä päivänä on myös sähköisen vaaliluettelon käytön kenraaliharjoitus.

Keskusvaalilautakunnan sihteeri kouluttaa vaalitoimikunnan puheenjohtajan sekä kotiäänestyksen että ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat.