RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 01.03.2023/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 eduskuntavaalien ulkomainonnasta päättäminen
KESKLTK 01.03.2023 § 15
73/00.02.03/2023
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Petra Tolonen, p. 044 2885 550.
Suomen kuntaliitto on suositellut (yleiskirje 2.11.2023, 7/2022), että vuoden 2023 eduskuntavaalien ulkomainonta aloitettaisiin kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 15.3.2023.
Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden välittömään läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien valinnanvapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.
Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kukin kunta ratkaisee itse vaalimainonnan järjestämisen ja vaalimainospaikkojen maksullisuuden.
Paltamon kun on pystyttänyt viime vaaleissa vaalimainoskehikot molemmille äänestysalueelle eli Kirkonkylälle ja Kontiomäelle. Jokaiselle ehdokkaan asettaneelle puoluelle tai valitsijayhdistykselle on varattu yksi paikka kussakin vaalimainoskehikossa. Julistetilan sijainti määräytyy ehdokaslistojen mukaisessa järjestyksessä lukien vasemmalta oikealle. Mikäli tiloja jää vapaaksi, niiden käytöstä voidaan sopia erikseen.
Esittelijä puheenjohtaja Anita Karjalainen, p. 050 410 3503.
Puheenjohtajan päätösehdotus:
Keskusvaalilautakunta päättää, että
- vaalimainokset pystytetään Kirkonkylään ja Kontiomäelle
- jokaiselle ehdokkaita asettaneelle puolueelle tai valitsijamiesyhdistykselle varataan kustakin vaalimainoskehikosta yksi paikka
- vaalimainospaikoista ei peritä maksua
- vaalimainokset tulee sijoittaa ensisijaisesti kunnan osoittamiin mainoskehikoihin
- puolueet tai valitsijamiesyhdistykset toimittavat julisteet 13.3.2023 klo 12.00 mennessä Paltamon kunnantalolle
- asettajan tulee poistaa vaalimainokset viimeistään 5.4.2023
- vaalien ulkomainonnan yhteyshenkilöksi ilmoitetaan keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätös:
Keskusvaalilautakunta päätti, että
- vuoden 2023 eduskuntavaalien ulkomainonta aloitetaan Paltamon kunnan omistamilla ja hallitsemilla alueilla 15.3.2023
- vaalimainokset pystytetään Kirkonkylään ja Kontiomäelle seuraavasti:
- Kirkonkylällä Eino Leinon torialueelle
- Kontiomäellä Sotkamontien ja Asematien risteysalueella sijaitsevalle torialueelle
- jokaiselle ehdokkaita asettaneelle puolueelle tai valitsijamiesyhdistykselle varataan vaalimainoskehikosta yksi paikka
- vaalimainospaikoista ei peritä maksua
- puolueet tai valitsijamiesyhdistykset toimittavat julisteet 13.3.2023 klo 12.00 mennessä Paltamon kunnantalolle.
- asettajan tulee poistaa vaalimainokset viimeistään 5.4.2023
- vaalien ulkomainonnan yhteyshenkilöksi ilmoitetaan keskusvaalilautakunnan sihteeri
Merkttiin pöytäkirjaan, että rakennusmestari Mervi Kilpeläinen oli paikalla asian käsittelyn ajan klo 17.09-17.34.
Toimeenpano: ote, tekniset palvelut, puoluiden paikallisosastot
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |