RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Skeittiparkin uusi sijainti
NUVA 22.05.2023 § 13 Julkinen
188/00.01.02.02/2023
Eino Leinon puiston yhteydessä sijaitseva skeittiparkki on jouduttu purkamaan kauppakeskuksen rakennustyömaan tieltä. Puretut osat on varastoitu ja uuden skeittiparkin suunnittelu alkaa kevään aikana.
Nuorisovaltuustolta pyydetään ehdotuksia ja mielipiteitä skeittiparkin uudesta sijainnista. Kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi on kokouksessa mukana keskustelemassa skeittiparkista.
Päätösesitys: Nuorisovaltuusto antaa ehdotuksen tai ehdotuksia skeittiparkin uudesta sijainnista.
Päätös: Nuorisovaltuusto suunnitteli minne olisi paras sijoittaa uusi skeittiparkki. Nuorisovaltuusto katsoi kartalta hyviä paikkoja, niitä olisi esim. vanhan kunnantalon luona punaisen- ja valkoisen koulun välillä tai Tervalammen alueella.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen kello 17.05.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |