RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
NUVA 22.05.2023 § 16 Julkinen
Päätösehdotus Nuorisovaltuusto käsittelee kokouksen aikana esille tulleet muut asiat.
Päätös: - Kirjoitamme maaliskuun epävirallisesta kokouksesta pöytäkirjan, kokouksessa suunniteltiin 4H:n kanssa järjestettävää pääsiäisjahtia. Kokous oli pidettävä jotta saatiin pääsiäisjahti järjestettyä.
- Valkoisen ja punaisen koulun alueella olevat koripallokorit on kunnostettava. Korit ovat vinossa ja rähjäisiä.
- Kunnan kesätyöpaikat myös 8 luokkalaisille (jotka eivät ole vielä 15 vuotiaita) Moni kahdeksas luokkalainen olisi jo innokas tekemään kesätöitä, mutta kunnankesä töissä ikärajana on 15 vuotta. Tähän toivotaan muutosta sillä ryhmä koot pienenevät jatkuvasti joten kesätyöpaikkoja avautuu yhä enemmän. Muissa paikoissa, kuten s- ja k- marketeissa otetaan kasiluokkalaisia kesätöihin huolimatta siitä ovatko he 14 vai 15 vuotiaita.
- Sovimme kauden päättäjäis kokouksen järjestettäväksi 1.6 klo. 17.00, Kopassa.
Kokous päätettiin kello 17.41
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |