Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 5


 

 

Päätös ympäristönsuojelulain mukaisten pakkokeinojen käyttämisestä, Kytölä kiinteistötunnus 578-404-32-22

 

VALV 09.03.2022 § 5 

 

 

 

Valmistelija ympäristötarkastaja Mikko Karjalainen p. 044 2885500

 

Lupa- ja valvontalautakunta on myöntänyt kiinteistön Kytölä 578-404-32-22 omistajalle 26.6.2013 § 18 ympäristöluvan uudelle eläinsuojalle. Ympäristölupahakemuksessa on esitetty tilan eläin määrä hakemuksen aikaisessa vanhassa eläinsuojassa ja eläin määrän nosto uuden lypsykarjapihaton rakentamisen jälkeen seuraavasti:

 

 

hakemuksen aikainen eläinmäärä

uuden eläinsuojan eläinmäärä

lypsylehmät

23

55

hiehot

9

23

vasikat (6-12 kk)

10

12

vasikat (alle 6 kk)

 

16

sonni

 

1

Yhteensä:

38

92,6

 

Asianosaisen antaman selvityksen (1.12.2020) mukaan tilan eläinmäärä on 70 nautaa. Eläinyksiköt on laskettu seuraavasti: naudat yli 24 kk 1 ny, naudat 5 – 12 kk 0,6 ny ja naudat 0 – 6 kk 0,4 ny.

Taulukon sarakkeessa yhteensä on laskettu eläinmäärä em. kaavalla.

 

Päätöksen 26.6.2013 § 18 mukaan lanta käsitellään uudessa pihatossa lietelantamenetelmällä. Ympäristölupahakemuksessa ja -päätöksessä esitetyn uuden rakennettavan lietesäiliön tilavuus on 2500 m3 ja lietekuilujen tilavuudet 67m3. Lietesäiliöiden tilavuudet ovat yhteensä 2567 m3. Hakemuksen mukaan lietesäiliötä ei kateta.

Vanhan navetan 300 m3 virtsasäiliö voidaan jatkossa käyttää tarvittaessa lietteen välivarastointiin. Hakemuksen mukaan vnhan navetan kuivalantala jätetään käyttöön, jonka pinta-ala on 180 m2 ja lantalan reunojen korkeus noin 200 cm. Kuivikelantalan tilavuus on noin 360 m3.

 

Tilan eläinmäärä on nostettu lähes ympäristölupapäätöksessä 26.6.2013 § 18 esitetylle tasolle, mutta tilalle ei ole rakennettu ympäristölupapäätöksessä hyväksyttyä uutta eläinsuojaa- eikä lannanvarastointiin suunniteltuja tiloja.

 

Koska tilalle ei ole rakennettu uutta pihattoa, eikä uutta lietelantajärjestelmää, on tilalla käytännössä käytössä vanha kuivikelanta varastointijärjestelmä.

 

Valtioneuvoston asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014) mukaan tilalla, jolla kertyy lantaa tuotantoeläinten pidosta, tulee olla lannan varastointitila (lantala). Lantalan tilavuuden tulee riittää vähintään 12 kuukauden aikana kertyvälle lannalle. Noudatettavat lantaloiden vähimmäistilavuudet eri lantalajeille ja prosessoiduille lannoille on esitetty liitteessä 1. Lantalan vähimmäistilavuuden laskemisessa voidaan ottaa huomioon viljelijöiden yhteiset lantalat ja pihattojen kuivikepohjat sekä samana laidunkautena laitumelle jäävä lanta. Naudoilla, lukuun ottamatta ympärivuotisesti ulkona kasvatettavia lajeja, huomioon voidaan ottaa enintään neljän kuukauden aikana laitumelle jäävä lanta. Vähimmäistilavuudesta voidaan poiketa, jos lantaa luovutetaan sellaiselle hyödyntäjälle, joka voi vastaanottaa sitä ympäristönsuojelulain 27 §:n nojalla myönnetyn luvan perusteella tai jos lantaa luovutetaan toiselle tilalle edellä säädetyllä tavalla varastoitavaksi lantalassa.

 

Taulukko 1.

 

Lantavarastojen vähimmäistilavuudet 12 kuukauden varastoimisaikaa varten eläintä/eläinpaikkaa kohti lantatyypeittäin (m3/eläin/vuosi, ilman sadevettä).

 

Sadevettä varten taulukon 1 mukaan laskettuun liete- ja virtsasäiliötilavuuteen lisätään säiliökorkeutta vähintään 300 mm, jos säiliön kate on toteutettu kuorettumalla, ja vähintään 500 mm, jos säiliö on varustettu muulla kelluvalla katteella kuin kuorettumalla. Lisäksi kelluvaa, lietteen pinnalle lisättävää irtonaista katetta varten säiliökorkeutta lisätään vähintään 100 mm. Jos liete- tai virtsasäiliöön johdetaan muita nesteitä kuin eläinsuojan pesuvesiä, kuten säilörehun puristenesteitä, se on otettava säiliön mitoituksessa huomioon.

 

 ELÄIN LIETELANTAKUIVIKELANTA,KUIVIKEPOHJALANTA KUIVALANTA VIRTSA

 

Lypsylehmä (8500 kg)  25,5 28,6 15,8 8,7

Hieho 8,5 13,4 6,6 2,9

Emolehmä 19,0 20,4 16,9 1,9

Lihanauta, Sonni 12,1 12,9 10,1 1,7

Lehmävasikka 6-12 kk 7,2 9,7 6,1 1,7

Lehmävasikka < 6 kk 3,6 6,1 3,1 1,1

Sonnivasikka 6-12 kk 9,5 12,1 8,0 2,1

Sonnivasikka < 6 kk 4,7 7,1 4,0 1,3

 

Laskennallisesti lantavarastojen koko nykyiselle eläinmäärälle tulisi olla vähintään noin 1 100 m3 ja virtsasäiliön 610 m3 (70 x 15,8 ja 70 x 8,7).

 

Asianosaisen ilmoituksen 1.12.2020 ilmoituksen mukaan tilan nauta määrä on 70 (naudat ny) ja kuivalannan määrä 616 tn/a ja virtsan määrä 336 m3.

Naudan kuivikelannan tilavuuspainon keskiarvo on 737,5 kg/m3.

616 tn/a vuodessa on 835 m3/a. -> miinus 4 kk laidunaika (278 m3) -> 557 m3.

 

Tilalla on käytössä vanha kuivikelantala 360 m3 ja virtsasäiliö 300 m3. Lisäksi asianosainen on ilmoittanut, että Raappananmäessä on 300 m3 betonipohjainen lantala ja 60 m3 virtsasäiliö. Raappananmäessä tilalla Sunila RN:o 37:29 on kaksi isompaa lantapatteria, jotka on kuntaan tehdyn ilmoituksen perusteella on käyty tarkastamassa 26.8.2021. Tarkastuksessa ei pystynyt arvioimaan mahdollisen lantalan rakenteita tai tilavuutta. Tilan lantavarastosta on pyydetty selvitystä asianosaiselta.

 

Valtioneuvoston asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 4 §:n mukaan lannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastointitilaa, tuotantoeläinten jaloittelualueita ja ulkotarhojen ruokinta- ja juottopaikkoja ei saa sijoittaa:

 

1) pohjavesialueelle, ellei maaperäselvitysten perusteella osoiteta, että tällaiselle alueelle sijoittaminen ei aiheuta pohjavesien pilaantumista tai sen vaaraa;

 

2) tulvanalaiselle alueelle;

 

3) alle 50 metrin etäisyydelle vesistöstä, talousvesikäytössä olevasta kaivosta tai lähteestä;

 

4) alle 25 metrin etäisyydelle valtaojasta tai vesilain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisesta norosta.

 

 

Tilan toiminnasta on tehty useita ilmoituksia kuntaan, joihin ympäristötarkastaja on joutunut puuttumaan. Ilmoitusten johdosta kiinteistöllä on tehty seuraavat tarkastukset:

 

- tarkastus 26.10.2020 ja 3.11.2020 kuntaan tehdyn ilmoituksen johdosta, kun tilalta karannut liettynyt lanta oli karannut mm. naapurin pihalle

- tarkastus 18.5.2021 kuntaan tehdyn ilmoituksen johdosta, kun tilan alapuolisessa ojassa oli karjanlannan hajua

- tarkastus 26.8.2021 kuntaan tehdy ilmoitus Raappananmäen luvattomista lantapatterista asianosaisen omistamalla kiinteistöllä

- tarkastus 5.11.2021 kuntaan tehdyn ilmoituksen johdosta, kun tilan alapuolisessa ojassa oli karjanlannan hajua.

 

Kiinteistön omistajaa on kehotettu useaan otteeseen saattamaan tilan toiminta ympäristölupapäätöksen 26.6.20213 § 18, ympäristönsuojelulain ja naapuruussuhteista annetun lain vaatimusten tasolle.

Tilan toiminta ei saa aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa (Ympäristönsuojelulaki 27.6.2014/527), eikä haittaa naapureille (Laki eräistä naapuruussuhteista 13.2.1920/26).

Tilan toiminta on aiheuttanut jatkuvasti (yli vuoden ajan) ilmoituksia kuntaan ja haittaa naapureille, eikä asianosainen ole noudattanut hänelle annettuja kehotuksia.

 

Kunta on tehnyt laiminlyönneistä rikosilmoituksen poliisille.

 

Hyvinvointieläinlääkäri on laittanut naapurin pihakaivon käyttökieltoon sen pilaantumisen takia.

 

Tarkastuksissa havaittujen puutteista on pyydetty selvitystä ja suunnitelmaa, mihin toimenpiteisiin asianosainen aikoo ryhtyä toiminnan saamiseksi vaatimusten edellyttämään kuntoon.

 

Asianosaiselle on lähetetty seuraavat kuulemiset:

 

-          selvityspyyntö / kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristöluvan mukaiseen tilaan 11.11.2020

 

Velvoiteen antaja, Kainuun ELY-keskus:

 

  • asianosainen poistaa lantalan ulkopuolelle levinneen aineksen, ja se siirretään tarkoitukseen soveltuville peltolohkoille.
  • naapuri kiinteistön omistaja siirtää navetan taakse lantalan ulkopuolelle läjitetyn materiaalin varastoitavaksi tarkoitukseen soveltuville peltolohkoille.
  • Kunta etenee hallintopakossa ja tekee tutkintapyynnön poliisille. Puutteita lannan käsittelyssä on molemmilla tiloilla.
  • ELY:ssä selvitetään haitta-aineiden kulkeutumisriskiä. Tarkastuksen jälkeen päätettiin näytteenotosta, jonka avulla pyritään selvittämään voiko kummaltakaan tilalta päätyä pilaantuneita vesiä vesistöihin tai pohjaveteen. Pintavesinäytteet otettaneen ojista ja tarvittaessa vesistöistä. Pohjavesinäytteitä otetaan lähistön pihakaivoista ja mahdollisista lähteistä.
  • ELY päättää hallinnollisista toimista pilaantumisen tai pilaantumisvaaran osalta myöhemmin.

 

 

Velvoiteen antaja, kunta:

 

  • selvitys miltä osin toiminta poikkeaa ympäristölupapäätöksen lupaehtojen mukaisesta toiminnasta
  • selvitys lannan varastoinnista suhteessa eläinten tuottamaan lannan määrään
  • selvitys peltoalasta jotka tällä hetkellä soveltuvat lannan levitykseen suhteessa syntyvän lannan määrään.
  • asianosaisen tulee antaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle toimenpide-esitys, josta käy ilmi mihin toimenpiteisiin asianosainen aikoo ryhtyä, jotta toiminta saadaan luvan mukaiseen tilaan. Toimenpide-esitys ja vuosiyhteenveto (ympäristölupapäätös, kohta 11) tulee toimittaa kuntaan 30.11.2020 mennessä.
  • lisäksi asianosaisen tulee poistaa lantalan ulkopuolelle levinneet ainekset, ja siirtää ne tarkoituksen soveltuville peltolohkoille 30.11.2020 mennessä. Kunta tulee tekemään tarkastuksen määräajan jälkeen tai aikaisemmin, kun asianosainen ilmoittaa laittaneensa asian kuntoon. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille

 

-          selvityspyyntö 16.12.2020 mihin ja miten lantalasta levinnyt lanta on kuljetettu ja varastoitu ja tekemään siitä nitraattiasetuksen 9 §:n mukaisen ilmoituksen kuntaan

 

- selvityspyyntö 18.6.2021

  • selvitys käytössä olevista tiloista nykyisille eläinmäärälle
  • selvitys lannan varastoinnista ja toimenpiteistä, miten varastointi saatetaan lupaehtojen vaatimusten mukaiseksi
  • selvitys jätevesien käsittelystä
  • selvitys polttoaineiden ja rehusäilöntäaineiden säilytyksestä
  • lupamääräysten mukaan eläinsuojan käytöstä ei saa aiheutua lannan ja haitallisten valumavesien johtumista pinta- tai pohjavesiin. Haitallista valumaa ei saa aiheutua laidunalueilta, eikä laidunalueille johtuvilta kulkuväyliltä. -> selvitys miten ja millä aikataululla tilan toiminta saatetaan lupamääräysten mukaiseen tilaan

 

- selvityspyyntö 21.9.2021

  • miltä osin tilan toiminta poikkeaa ympäristölupapäätöksen26.6.2013 § 18 mukaisesta toiminnasta. Tilalle ei ole rakennettu lupapäätöksen mukaisia tiloja, mutta tilan eläinmäärä on kuitenkin lisätty
  • selvitys tällä hetkellä käytössä olevista lantalatiloista (tilavuus, rakenne) ja miten lannan varastointi järjestetään siihen saakka kunnes vireillä olevat lantalatilat ovat valmiit
  • selvitys Raappananmäessä tilalla Sunila RN:o 37:29 olevan lantalan tilavuudesta ja rakenteesta. Onko tilalle rakennettu vaatimukset täyttävää tiivispohjaista lantalarakennusta?
  • selvitys Raappananmäessä tilalla Sunila RN:o 37:29 olevista lantakasoista
  • selvitys käytössä olevista eläinsuojista ja niiden soveltuvuudesta ja turvallisuudesta (tilat m2, eläinmäärät). Selvityksessä 27.7 mainituille rehusiilon, puimalan ja heinäladon muutostöille eläinsuojiksi ei ole haettu rakennuslupaa

 

muut velvoitteet:

 

  • vanhassa kuivikelantalassa varastoitava lanta tulee suojata viimeistään määräaikaan 13.10.2021 mennessä siten, että sadevesien pääsy varastotilaan estetään. Kattaminen tarkoittaa tässä kiinteää katetta, kuten kattoa tai katosta tai muuta vastaavaa rakennetta. Peitteellä tarkoitetaan tiivistä peitettä, joka estää sadeveden pääsyn lantalaan ja jolla sadevedet ohjataan lantalan ulkopuolelle
  • varastoitavaan lantaan tulee sekoittaa riittävästi kuiviketta sen liettymisen estämiseksi (kuiva-ainepitoisuus > 30 %)

 

- selvityspyyntö 8.11.2021

  • Alue on ollut ulkotarhakäytössä jo pitkään. Alueella ei ole juurikaan kasvillisuutta, joka sitoisi nesteitä maaperään. Maapohja tarhan alueella ovat liettynyttä maa-ainesta, vettä ja karjan lantaa / -virtsaa. Liejuuntunut maapohja ei enää kanna eläimiä. Eläinten jalat olivat osittain uponneet   liejuuntuneeseen ja vettyneeseen maahan.
  • Koska alueen maaperä ei sido vettä, pääsee karjanlantaan sekoittunut pintavesi valumaan suoraan ojaan. Lisäksi alueelta tulee putki (salaoja?) ojaan. Alueen salaojituksesta ei ole tarkempaa tietoa kunnassa.

 

Kiinteistön Kytölä omistajalle on annettu useita kehotuksia, joissa on edellytetty, että tilan toiminta tulee saattaa sellaiseen kuntoon, ettei siitä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa, eikä tarpeetonta haittaa naapureille. Ojan hajuhaittaa käytiin naapurin ilmoituksen takia edellisen kerran tarkastamassa 18.5.2021. Tarkastukseen liittyen asianosaiselle on annettu kehotus, joka ei ole kuitenkaan korjannut asiaa. 

 

  • asianosaisen tulee antaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle toimenpide-esitys 22.11.2021 mennessä, josta käy ilmi mihin toimenpiteisiin asianosainen aikoo ryhtyä, asiaan kuntoon saattamiseksi

 

Asianosaisen selvitykset kootusti liitteenä (Salassa pidettävä, JulkL 24 § 25)

 

 

-          Selvityspyyntö 3.12.2021. Asianosaisen antamista vastineista ei selviä seuraavat vaaditut asiat:

 

1. Miltä osin tilan toiminta poikkeaa ympäristölupapäätöksen 26.6.2013 § 18 mukaisesta toiminnasta. Tilalle ei ole rakennettu lupapäätöksen mukaisia tiloja, mutta tilan eläinmäärä on kuitenkin lisätty lähes ympäristölupahakemuksen / -lupapäätöksen 26.6.2013 § 18 mukaiselle tasolle. Lupa- ja valvontalautakunnalle tulee toimittaa suunnitelma siitä, miten tilan toiminta saatetaan lupapäätöksen vaatimusten mukaiselle tasolle.

2. Lannan varastointi, lupa- ja valvontalautakunnalle tulee toimittaa seuraavat selvitykset lannan käsittelyyn liittyen:

- selvitys lannan varastoinnista ja toimenpiteistä, suunnitelma miten varastointi saatetaan lupaehtojen vaatimusten mukaiseksi

- selvitys tällä hetkellä käytössä olevista lantalatiloista (tilavuus, rakenne) ja miten lannan varastointi järjestetään siihen saakka kunnes vireillä olevat lantalatilat ovat valmiit. Selvityksessä tulee käydä selville mikä on käytössä olevien lantavarastojen tilavuus suhteessa eläinten tuottamaan lannan määrään.

- Aikataulu siitä milloin asianosaisen ilmoittamat vireillä olevat lantalatilat ovat käytössä.

- selvitys Raappananmäessä tilalla Sunila RN:o 37:29 olevan lantalan tilavuudesta ja rakenteesta (piirustukset). Onko tilalle yleensä rakennettu vaatimukset täyttävää tiivispohjaista lantalarakennusta?

- selvitys / suunnitelma siitä, miten vanhassa käytössä olevassa kuivikelantalassa varastoitava lanta suojataan sateilta siten, että lanta ei pääse valumaan lantalan ulkopuolelle.

- varastoitavaan lantaan tulee sekoittaa riittävästi kuiviketta sen liettymisen estämiseksi (kuiva-ainepitoisuus > 30 %)

- selvitys peltoalasta, joka on tällä hetkellä käytössä lannan levitykseen (karttaliite peltolohkot, pinta-alat)

3. Selvitys käytössä olevista eläimille tarkoitetuista tiloista ja niiden soveltuvuudesta eläinsuoja käyttöön (asianosaisen ilmoittamat katokset, vanha rehusiilo, puimala ja heinälato) -> hyvinvointieläinlääkärin lausunto tulee liittää selvityksen liitteeksi

4. Selvitys Raappanan Pöysköntien varrelle kiinteistölle Sunila RN:o 37:29 ajetuista lantakasoista (patterit)

5. Selvitys / suunnitelma toimenpiteistä kiinteistön ulkopuolelle johtuvien lannansekaisten vesien estämiseksi

6. Ympäristölupapäätöksen 26.6.2013 § 18 lupaehtojen (kohta 11) mukaan toiminnan harjoittajan tulee pitää kirjaa eläinsuojan toiminnasta. Vuosiyhteenveto tulee toimittaa pyydettäessä Paltamon ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vuosiyhteenvedon tulee sisältää ainakin seuraavat asiat:

  • tiedot eläinmääristä
  • tiedot lantamääristä
  • tiedot vastaanottosopimuksista ja levitysaloista
  • tiedot toiminnassa syntyneistä jätemääristä
  • tiedot kuolleiden eläinten määristä, toimituspaikoista ja käsittelytavoista
  • tiedot toiminnassa havaituista häiriötilanteista tai muista poikkeustilanteista

 

Asianosaisen tulee toimittaa ympäristölupapäätöksen 26.6.2013 § 18 lupaehtojen (kohta 11) mukainen vuosiyhteenveto lupa- ja valvontalautakunnalle.

 

Ympäristötarkastaja suoritti 3.12.2021 kiinteistöllä Kytölä 578-404-32-22 tarkastuksen, jossa paikalla oli kiinteistön omistaja. Tarkastuksessa tehtyjen havaintojen havaittujen ja kiinteistöllä asianosaisen antaman selvityksen perusteella voidaan todeta, ettei kiinteistöllä ole tehty tarvittavia toimenpiteitä annettujen vaatimusten osalta (edellisen luettelon kohdat 1 – 6).

 

Asianosaista on pyydetty 3.12.2021 lähetetyllä kirjeellä antamaan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen selvitys miksi tarvittavia toimenpiteitä annettujen vaatimusten (kohdat 1- 6) osalta ei ole tehty. Kirjeessä on ilmoitettu, että Lupa- ja valvontalautakunta tulee päättämään velvoitteesta, määräajasta ja sitä koskevasta uhkasakosta, mikäli annettua velvoitetta ei noudateta. 

 

Ennen asian saattamista ympäristönsuojeluviranomaisen (lupa- ja valvontalautakunta) käsittelyyn on asianosaiselle varattu tilaisuus antaa asiassa kirjallinen selitys velvoitteen ja uhkasakon asettamista koskien. Mikäli selitystä ei anneta, asia voidaan käsitellä ilman pyydettyä selvitystä.

 

Selvitys tulee toimittaa 31.12.2021 mennessä osoitteeseen:

Paltamon kunta lupa- ja valvontalautakunta, Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo tai paltamon.kunta@paltamo.fi.

Asianosaisen edustajan pyynnöstä määräaikaa selvityksen antamiseen on jatkettu 15.1.2022 saakka.

 

 Asianosaisen selvitys liitteenä (Salassa pidettävä, JulkL 24 § 25).

 

 

Esittelijä ympäristötarkastaja Mikko Karjalainen, puh. 044 2885500.

 

 

Ympäristötarkastajan

päätösesitys: Tilan toiminta tulee saattaa lupa- ja valvontalautakunnan ympäristölupapäätöksen 26.6.2013 § 18, ympäristönsuojelulain ja naapuruussuhteista annetun lain vaatimusten mukaiselle tasolle ja tilan lannan varastointiin tulee järjestää asetuksen vaatimusten mukaiselle tasolle viimeistään 31.7 2022 mennessä, eikä tilan toiminta saa aiheuttaa haittaa naapureille.
Tilan toiminta ei saa aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa (Ympäristönsuojelulaki 27.6.2014/527), eikä haittaa naapureille (Laki eräistä naapuruussuhteista 13.2.1920/26).

Tilan lannan varastointi tulee
järjestää siten, että tilalla on käytettävissä riittävän suuret tiivispohjaiset lantavarastot tilan lantamäärälle, siten ettei varastoinnista pääse valumia ympäristöön.
Lantalan tilavuuden tulee olla vähintään Valtioneuvoston asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 5 §:n vaatimusten mukainen
.
Lanta voidaan varastoida tilapäisesti ja lyhytaikaisesti lantalan sijaan tiiviillä siirtolavalla tai muulla vastaavalla alustalla, joka on katoksessa tai joka katetaan peitteellä, siihen saakka, kun tilalle on rakennettu asianmukaiset lannan varastointitilat.

Tilan lannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastointitilaa, tuotantoeläinten jaloittelualueita ja ulkotarhojen ruokinta- ja juottopaikkoja ei saa sijoittaa alle 50 metrin etäisyydelle vesistöstä, talousvesikäytössä olevasta kaivosta tai lähteestä, eikä alle 25 metrin etäisyydelle valtaojasta tai vesilain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisesta norosta (Valtioneuvoston asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 4 §)

Päävelvoite määrätään asianosaisen noudatettavaksi 5000 euron sakon uhalla. Uhkasakon kiinteän peruserän lisäksi päävelvoitteelle määrätään 500 euron juokseva uhkasakko jokaista kuukautta kohden 31.7.2022 jälkeen, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu.

Asianosaisen tulee toimittaa lupa- ja valvontalautakunnalle määräaikaan 31.7.2022 mennessä selvitys, mitä toimenpiteitä asianosainen on tehnyt asetetun uhkasakon päävelvoitteen osalta.
Lupa- ja valvontalautakunta suorittaa tilalla tarkastuksen määräajan jälkeen.

Annetun selvityksen ja tilalla pidetyn tarkastuksen perusteella lupa- ja valvontalautakunta päättää erikseen mahdollisesta uhkasakon tuomitsemisesta, mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu.

 

 

 

Lupa- ja valvontalautakunta: Lupa- ja valvontalautakunta hyväksyi ympäristötarkastajan päätösehdotuksen.

 

 

 

 Toimeenpano: ote päätöksestä asianosainen, ympäristötarkastaja

 

 Muutoksenhaku:  Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksiin haetaan muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Todisteellinen tiedoksianto. Valitusaika 30 päivää. Valitusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaantipäivästä.

 

 

VALV 07.09.2022 § 16 

 

 

 

Valmistelija ympäristötarkastaja Mikko Karjalainen p. 044 2885500

 

Lupa- ja valvontalautakunta päätti 9.3.2022 § 5 hallinnollisten pakkokeinojen käyttämisestä ja asetti 5000 euron uhkasakon päävelvoitteen noudattamiseksi. Päävelvoitteelle lautakunta asetti määräajan 31.7.2022, johon mennessä päävelvoitteen mukaiset toimenpiteet tulee olla kunnossa. Päävelvoitteen lisäksi määrättiin 500 euron juokseva uhkasakko jokaista kuukautta kohden 31.7.2022 jälkeen, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu.

Lisäksi lupa- ja valvontalautakunta määräsi, että asianosaisen tulee toimittaa määräaikaan 31.7.2022 mennessä selvitys, mitä toimenpiteitä asianosainen on tehnyt asetetun uhkasakon päävelvoitteen osalta.

Lupa- ja valvontalautakunta päätti, että se suorittaa tilalla tarkastuksen annetun määräajan jälkeen.

 

Asianosainen ei ole toimittanut lupa- ja valvontalautakunnalle pyydettyä selvitystä toimenpiteistä määräaikaan 31.7.2022 mennessä.

 

Asianosaisen kanssa on sovittu puhelimessa 25.8.2022, että lupa- ja valvontalautakunta tulee tekemään kiinteistöllä päätöksessä 9.3.2022 § 5 päätetyn tarkastuksen 7.9.2022 klo 17. Kiinteistöllä tehtävästä tarkastuksesta on puhelinkeskusteun lisäksi ilmoitettu asianosaiselle (kiinteistön omistaja) 25.8.2022 lähetetyllä kirjeellä.

 

 

Esittelijä ympäristötarkastaja Mikko Karjalainen p. 044 2885500.

 

 

Ympäristötarkastajan

päätösesitys: Lupa- ja valvontalautakunta suorittaa kiinteistöllä Kytölä 578-404-32-22 tarkastuksen 7.9.2022 klo 17 alkaen. Tehtävästä tarkastuksesta on ilmoitettu kiinteistön omistajalle puhelimitse ja kirjeellä.
Tarkastuksen perusteella lupa- ja valvontalautakunta päättää hallinnollisten pakkokeinojen jatkotoimenpiteistä.

 

Lupa- ja valvontalautakunta:  

 

 Lupa- ja valvontalautakunta suoritti kiinteistöllä Kytölä 578-404-32-22 tarkastuksen. Lupa- ja valvontalautakunta toteaa, että asianosainen ei ole noudattanut lautakunnan määräämää päävelvoitetta.

 Tilan toimintaa ei ole saatettu lupa- ja valvontalautakunnan ympäristölupapäätöksen 26.6.2013 § 18, ympäristönsuojelulain ja naapuruussuhteista annetun lain edellyttämälle tasolle ja lannan varastointia ei ole toteutettu päätöksen edellyttämällä tavalla. Tilalle ei ole rakennettu tai järjestetty riittävästi tiivispohjaisia lannanvarastointiin soveltuvia tiloja.

 

 Lisäksi asianosainen ilmoitti tarkastuksessa, että Raappananmäessä tilalla Sunila 578-404-37-29 olevia lantakasoja ei ole siirretty pois.

 

 Asianosainen on antanut 2.9.2022 selvityksen, joka liitetään päätökseen.

 

 Asianosaiselle varataan mahdollisuus antaa lupa- ja valvontalautakunnalle kirjallinen selvitys 30.9.2022 mennessä, miksi lautakunnan määräämää päävelvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan 31.7.2022 mennessä. Kirjallinen selvitys tulee toimittaa sähköisesti lupa- ja valvontalautakunnalle osoitteeseen paltamon.kunta@paltamo.fi. tai osoitteeseen Salmelankuja 1, 88300 Paltamo.

 

 Lupa- ja valvontalautakunta tulee päättämään uhkasakon tuomitsemisesta määräajan 30.9.2022 jälkeen.

 

 Toimeenpano: ote päätöksestä asianosainen, ympäristötarkastaja

 

 Muutoksenhakukielto.

 

 

VALV 30.11.2022 § 24 

 

 

 

Valmistelija ympäristötarkastaja Mikko Karjalainen p. 044 2885500

 

Lupa- ja valvontalautakunta päätti kokouksessa 7.9.2022 § 16 antaa asianosaiselle mahdollisuuden kirjallisen selviytyksen antamiseen 30.9.2022 mennessä, miksi lautakunnan määräämää päävelvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan 31.7.2022 mennessä, ennen kuin lautakunta päättää lupa-ja lautakunnan päätöksellä 9.3.2022 § 5 asetetun uhkasakon tuomitsemista.

Asainosainen on saanut selvityspyynnön 16.9.2022 (saantitodistus). Asianosaiselle toimitettu 9.9.2022 päivätty selvityspyyntökirje liitteenä.

 

Asianosainen ei ole toimittanut määräaikaan 30.9.2022 mennessä lupa- ja valvontalautakunnan pyytämää selvitystä.

 

Ympäristövalvontaan on ilmoitettu, että asianosainen on rakentanut kiinteistölle Kytölä 578-404-32-22 uuden lantalan (36,4 m x 12,35 m x korkeus 2,3 m = 1323,8 m3)

 

 

Esittelijä ympäristötarkastaja Mikko Karjalainen p. 044 2885500.

 

 

Ympäristötarkastajan

päätösesitys: Lupa- ja valvontalautakunta päättää, että 9.3.2022 § 5 päätöksellä asetettua päävelvoitteen mukaista 5000 euron suuruista uhkasakkoa ei tuomita maksettavaksi.

Asianosainen on ryhtynyt toimenpiteissin lupa- ja valvontalautakunnan asettaman päävelvoitteen osalta riittävien lannanvarastointiin soveltuvien tilojen järjestämiseksi. Asianosainen on rakentanut tilalle uudet lantalatilat.

Lupa- ja valvontalautakunta edellyttää, että asianosaisen tulee noudattaa Ympäristölupapäätöksen 26.6.2013 § 18 lupaehtoja. Lupaehtojen (kohta 11) mukaan toiminnan harjoittajan tulee pitää kirjaa eläinsuojan toiminnasta. Vuosiyhteenveto tulee toimittaa pyydettäessä Paltamon ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vuosiyhteenvedon tulee sisältää ainakin seuraavat asiat:
• tiedot eläinmääristä
• tiedot lantamääristä
• tiedot vastaanottosopimuksista ja levitysaloista
• tiedot toiminnassa syntyneistä jätemääristä
• tiedot kuolleiden eläinten määristä, toimituspaikoista ja käsittelytavoista
• tiedot toiminnassa havaituista häiriötilanteista tai muista poikkeustilanteista

Asianosaisen tulee toimittaa ympäristölupapäätöksen 26.6.2013 § 18 lupaehtojen (kohta 11) mukainen vuosiyhteenveto lupa- ja valvontalautakunnalle.

 

Lupa- ja valvontalautakunta: Ympäristötarkastaja teki kokouksessa seuraavan täydennetyn päätösesityksen:
Lupa- ja valvontalautakunta päättää, että 9.3.2022 § 5 päätöksellä asetattua päävelvoitteen mukaista 5000 euron suuruista uhkasakkoa ei tuomita maksettavaksi.
Asianosainen on ryhtynyt toimenpiteisiin lupa- ja valvontalautakunnan asettaman päävelvoitteen osalta riittävien lannanvarastointiin soveltuvien tilojen järjestämiseksi.
Asianosaisen toimittamien valokuvien perusteella voidaan todeta, että uuden lantalan rakennustyöt ovat kuitenkin vielä kesken muun muassa vesitiiviinlattiarakenteen osalta (kuvat liitteenä).

Lautakunta edellyttää, että tilat lannan varastointiin tulee järjestää siten, että tilalla on käytettävissä riittävän suuret tiivispohjaiset lantavarastot tilan lantamäärälle, siten ettei varastoinnista pääse valumia ympäristöön.
Lantalan tilavuuden tulee olla vähintään Valtioneuvoston asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 5 §:n vaatimusten mukainen. Määräysten mukaisten lannanvarstointiin soveltuvat tilat tulee olla valmiit 31.5.2023 mennessä (päävelvoite).

Päävelvoite määrätään asianosaisen noudatettavaksi 5000 euron sakon uhalla. Uhkasakon kiinteän peruserän lisäksi päävelvoitteelle määrätään 500 euron juokseva uhkasakko jokaista kuukautta kohden 31.5.2023 jälkeen, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu.

Asianosaisen tulee toimittaa lupa- ja valvontalautakunnalle määräaikaan 31.5.2023 mennessä selvitys, mitä toimenpiteitä asianosainen on tehnyt asetetun uhkasakon päävelvoitteen osalta.
Lupa- ja valvontalautakunta suorittaa tilalla tarkastuksen määräajan jälkeen.

Annetun selvityksen ja tilalla pidetyn tarkastuksen perusteella lupa- ja valvontalautakunta päättää erikseen mahdollisesta uhkasakon tuomitsemisesta, mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu.

Lupa- ja valvontalautakunta hyväksyi ympäristötarkastajan kokouksessa tekemän täydennetyn päätösesityksen (uhkasakon asettaminen).

 

 

 

 Toimeenpano: ote päätöksestä asianosainen, ympäristötarkastaja

 

 Muutoksenhaku: Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksiin haetaan muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Todisteellinen tiedoksianto. Valitusaika 30 päivää. Valitusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaantipäivästä

 

 

VALV 11.10.2023 § 5 Julkinen

358/11.03.04.00/2020  

 

 

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja Jukka Korhonen

 

Lupa – ja valvontalautakunta on 9.3.2022 § 5 antanut päätöksen, jonka mukaan tilan toiminta tulee saattaa lupa- ja valvontalautakunnan ympäristölupapäätöksen 26.6.2013 § 18, ympäristönsuojelulain ja naapuruussuhteista annetun lain vaatimusten mukaiselle tasolle ja tilan lannan varastointiin tulee järjestää asetuksen vaatimusten mukaiselle tasolle viimeistään 31.7 2022 mennessä, eikä tilan toiminta saa aiheuttaa haittaa naapureille.


Tilan toiminta ei saa aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa (Ympäristönsuojelulaki 27.6.2014/527), eikä haittaa naapureille (Laki eräistä naapuruussuhteista 13.2.1920/26).

Tilan lannan varastointi tulee järjestää siten, että tilalla on käytettävissä riittävän suuret tiivispohjaiset lantavarastot tilan lantamäärälle, siten ettei varastoinnista pääse valumia ympäristöön.
Lantalan tilavuuden tulee olla vähintään Valtioneuvoston asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 5 §:n vaatimusten mukainen.

 

Lautakunta on määrännyt päävelvoitteen asianosaisen noudatettavaksi 5000 euron sakon uhalla. Uhkasakon kiinteän peruserän lisäksi päävelvoitteelle on määrätty 500 euron juokseva uhkasakko jokaista kuukautta kohden.

 

Viimeisimmässä kokouksessaan 30.11.2022 lautakunta on antanut asiaa koskevan määräyksen, jonka mukaan määräysten mukaisten lannanvarastointiin soveltuvien tilat tulee olla valmiit 31.5.2023 mennessä (päävelvoite).
 

Ympäristövalvontaan on ilmoitettu syksyn 2022 aikana, että asianosainen on rakentanut kiinteistölle Kytölä 578-404-32-22 uuden tiivispohjaisen lantalan tilavuudeltaan 1323,8 m3. Tilalla on ennestään lannanvarastointiin käytettävissä vanha lantala 360 m3, kattamaton lietesäiliö 300 m3 ja virtsasäiliö 60 m3. Tilalla on käytössä 2043,8 m3 lannanvarastointitilaa sekä lisäksi Raappananäessä Sunilan Rno: 37:29  kiinteistöllä kaksi kuivalantalaa tilavuuksiltaan 450 m3 ja 225 m3.

 

Tilalla on käytettävissä kokonaisuudessaan 2 718,8 m3 kuivalannan varastointitilaa.

 

Tilalla on pidetty tarkastus ( Mikko Karjalainen ja Jukka Korhonen ) 14.6.2023 ja tarkastuksessa todettiin uuden lantalan olevan tiivispohjainen ja lantalalle myönnetyn toimenpideluvan mukainen.

 

Esittelijä Ympäristötarkastaja Jukka Korhonen

 

Ympäristötarkastajan päätösesitys

 

 Lupa – ja valvontalautakunta rauettaa uhkasakon.

 

 Perustelut:

 

Kaikilla eläintiloilla, joilla kertyy lantaa vuodessa yli 25 m3 , on oltava lantala vähintään 12 kuukauden aikana kertyvälle lannalle (nitraattiasetus 5 §, liite 1). Naudoilla, lukuun ottamatta ympärivuotisesti ulkona kasvatettavia lajeja, huomioon voidaan ottaa enintään neljän kuukauden aikana laitumelle jäävä lanta.

 

Tilalla on tällä hetkellä ( 27.9.2023 ) toiminnanharjoittajan ilmoituksen mukaan eläimiä seuraavasti:

 

Lypsylehmiä 50 kpl, hiehoja 10 kpl, vasikoita 6 – 12 kk 20 kpl ja vasikoita alle 6 kk 8 kpl.

 

Lantavaraston vähimmäistilavuus yllä olevalla eläinmäärällä muodostuu seuraavasti:

 

Lypsylehmät  50 x 28,6  = 1 430 m3

 Hiehot  10 x 13,4  = 134 m3

 Vasikat 6 – 12 kk 20 x 9,7  = 194 m3

 Vasikat alle 6 kk 8 x 6,6  = 52,8 m3

 

  Yhteensä:   1 810,8 m3

 

  Laidunnuskausi 4kk  - 603,6 m3

  

  Lannanvarastointitilan tarve 1 207,2 m3

 

Tilalla on käytettävissään 2 718,8 m3 lannanvarastointitilaa, mikä riittää kattamaan tilantarpeen.

 

Toiminnanharjoittajan voidaan katsoa toteuttaneen lupa- ja valvontalautakunnan asettaman päävelvoitteet mukaiset toimenpiteet.

 

 

  

 

Lupa- ja

valvontalautakunta: Lupa- ja valvontalautakunta hyväksyi ympäristötarkastajan päätösesityksen.

 

 Toimeenpano: ote päätöksestä asianosainen, ympäristötarkastaja

 Muutoksenhaku: Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksiin haetaan muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Todisteellinen tiedoksianto. Valitusaika 30 päivää. Valitusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaantipäivästä.