RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 15.09.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
VAVAMN 15.09.2023 § 26 Julkinen
Päätösehdotus: Vanhus- ja vammaisneuvosto käsittelee kokouksen aikana esille tulleet muut asiat.
Päätös: Vanhus- ja vammaisneuvosto keskusteli muista ajankohtaisista aiheista.
Hyvinvointialueen vanhusneuvosto on pyytänyt kuntien vanhusneuvostoja toimittamaan tiedot kunkin neuvoston kauden kärkihankkeista. Paltamon vanhus- ja vammaisneuvoston nimesi keskeisimmäksi neuvoston vaikuttamistehtäväksi vanhusten osalta ikäihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisen. Neuvosto on jo aiemmin laatinut asiasta aloitteen kunnanvaltuustolle ja esitti asian nostamista keskeisimmäksi kehittämisalueeksi kunnassa.
Alakohdiksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen neuvosto nimesi:
1. Vanhenemiseen liittyvien muutostarpeiden ennakointi hyvissä ajoin: Kaikki ikääntyvät tulisi saada laatimaan suunnitelma vanhenemisen varalle.
2. Asumisen yhteisöllisyys ja esteettömyys: Kuntaan tulee saada yhteisöllisiä ja esteettömiä nykyaikaisesti varustettuja asuntoja. Pärjäämisen tueksi tarvittavat palvelut on oltava saatavilla.
3. Toimintakyvyn säilyminen: ulkoiluystävätoiminta, eri sukupolvien välisiä kohtaamisia tukeva toiminta ja sähköisten palveluiden käytön opastus ikäihmisille. Hyvä toimintakyky on edellytys kotona pärjäämiselle. Se myös mahdollistaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja siten poistaa yksinäisyyttä.
Kansallinen Vammaisneuvostopäivä järjestetään 25.10.2023. Tapahtuma on hybriditapahtuma ja siihen voi ottaa osaa etäyhteydellä. Lisätietoa
https://avoinhallinto.fi/verkostot/vammaisneuvostopaiva/.
Vapaaehtoistyö.fi järjestämän Onnistumisen iloa vapaaehtoistoimintaasi -koulutuswebinaarit
Syksyn webinaarit:
Ke 6.9. klo 13–14.30 Vapaaehtoisten rekrytointi ja sitouttaminen
Ke 4.10. klo 13–14.30 Vapaaehtoistoiminnasta viestiminen
To 2.11. klo 13–14.30 Vapaaehtoisten hyvinvointi
To 14.12. klo 13–14.30 Vapaaehtoistoiminnan muutostrendit
Ilmoittautuminen: https://bit.ly/onnistumiseniloas2023
lisätietoja vapaaehtoistyo.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |