Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.11.2023/Pykälä 29


Kirjastoauton aikataulut

 

 

Tiedoksi: Vuoden 2024 presidentinvaalin ja europarlamenttivaalien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyspaikkoina toimivien sosiaalihuollon toimintayksiköiden määrääminen

 

Khall 26.06.2023 § 128

 

  

 

Valmistelija hallintojohtaja Petra Juutinen, p. 040 5837 200 ja hallintosihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550.

 

 Vuonna 2024 järjestetään kahdet valtiolliset vaalit, presidentinvaali ja europarlamenttivaalit.

 

 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17. - 23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa 31.1. - 6.2.2024.

 

 Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa 29.5. - 4.6.2024.

 

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista, joita on oltava jokaisessa kunnassa vähintään yksi. Presidentinvaalissa ennakkoäänestyspaikkojen tulee olla samat sekä ensimmäisessä että mahdollisessa toisessa vaalissa. Europarlamenttivaalien ennakkoäänestyspaikat voivat olla samat kuin presidentinvaalissa.

 

Kunnanhallitus vastaa siitä, että äänestyspaikkatiedot merkitään vaalien virheettömän toimittamisen edellyttämällä tavalla valtakunnalliseen äänestyspaikkarekisteriin. Vuoden 2024 presidentinvaalin äänestyspaikat tulee olla merkittynä Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin perjantaina 3.11.2023 kello 12 mennessä ja europarlamenttivaalien äänestyspaikkojen perjantaihin 22.3.2024 kello 12 mennessä.

 

Oikeusministeriö pitää ennakkoäänestyspaikkojen ja vaalipäivän äänestyspaikkojen riittävää lukumäärää yhtenä keskeisenä tekijänä hyvän äänestysaktiivisuuden saavuttamiselle. Kunnan on vaalijärjestelyissään huolehdittava siitä, että äänestyspaikat ovat saavutettavia ja esteettömiä ja että äänestäminen äänestyspaikoissa on kaikissa tilanteissa äänestäjälle mahdollisimman turvallista ja että järjestelyt myös näyttävät äänestäjien silmissä siltä. Yhtä lailla äänestyspaikoissa on pystyttävä huolehtimaan vaalivirkailijoiden turvallisuudesta.

 

Vaalilain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina ennakkoäänestyksen ajanjakson päivinä, jollei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä. Erityinen syy voi olla lähinnä vain kunnan jonkin alueen tai taajaman vähäiseksi arvioitu äänestäjämäärä. Jokaisessa kunnassa tulisi kuitenkin olla vähintään yksi sellainen ennakkoäänestyspaikka, joka on avoinna jokaisena ennakkoäänestysjakson päivänä. Tällaisen ennakkoäänestyspaikan lisäksi on mahdollista perustaa kunnan eri aluille ennakkoäänestyspaikkoja, jotka ovat auki vähemmän kuin seitsemän päivää.

 

Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää myös ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat, kuitenkin niin, että ennakkoäänestyspaikka ei saa olla avoinna arkipäivisin ennen klo 8.00 eikä kello 20.00 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9.00 eikä kello 18.00 jälkeen.

 

Ennakkoäänestys ennakkoäänestyspaikkoina olevissa laitoksissa (ts. sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset) toimitetaan vähintään yhtenä tai enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. Kotiäänestyksessä ennakkoäänestys toimitetaan äänestäjälle erikseen ilmoitettuna aikana kello 9–20 välillä.

 

Ennakkoäänestys on mahdollista järjestää myös ns. liikkuvassa ennakkoäänestyspaikassa.

 

Vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Paltamon kunnantalo ja Kontiomäen monitoimitalo. Lisäksi ennakkoäänestys oli mahdollista kirjastoautossa kahtena päivänä sekä Paltamon hoitokodeissa (Paltaranta ja Jokirinne), palvelukoti Esperi Hoivakodissa sekä Hoivakoti Satamassa.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2024 presidentinvaalissa sekä europarlamenttivaaleissa Paltamon kunnan yleiset ennakkoäänestyspaikat ja -ajat ovat seuraavat:

1) Paltamon kunnantalo, Salmelankuja 1, 88300 Paltamo
Presidentinvaalin ennakkoäänestys:
keskiviikko 17.1. klo 9 - 18
torstai 18.1. klo 9 - 19
perjantai 19.1. klo 9 - 18
lauantai 20.1. klo 10 - 14
sunnuntai 21.1. klo 10 - 14
maanantai 22.1. klo 9 - 18
tiistai 23.1. klo 9 - 18

Presidentinvaalin mahdollinen toisen kierroksen ennakkoäänestys:
keskiviikko 31.1. klo 9 - 18
torstai 1.2. klo 9 - 19
perjantai 2.2. klo 9 - 18
lauantai 3.2. klo 10 - 14
sunnuntai 4.2. klo 10 - 14
maanantai 5.2. klo 9 - 18
tiistai 5.2. klo 9 - 18

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys:
keskiviikko 29.5. klo 9 - 18
torstai 30.5. klo 9 - 19
perjantai 31.5. klo 9 - 18
lauantai 1.6. klo 10 - 14
sunnuntai 2.6. klo 10 - 14
maanantai 3.6. klo 9 - 18
tiistai 4.6. klo 9 - 18

2) Kontiomäen monitoimitalo, Pihlajatie 5, 88470 Kontiomäki.
Presidentinvaalin ennakkoäänestys:
perjantai 19.1.2024 klo 10 - 14
maanantai 22.1.2024 kello 14 - 18

Presidentinvaalin mahdollinen toisen kierroksen ennakkoäänestys:
perjantai 2.2.2024 klo 10 - 14
maanantai 5.2.2024 kello 14 - 18

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys:
perjantai 31.5.2024 klo 10 - 14
maanantai 3.6.2024 kello 14 - 18

3) Paltamon kirjastoauto
Presidentinvaalin ennakkoäänestys:
torstai 18.1.2024 ja tiistai 23.1.2024 liitteenä olevan kirjastoauton aikataulun mukaisesti.

Presidentinvaalin mahdollinen toisen kierroksen ennakkoäänestys:
torstai 1.2.2024 ja tiistai 6.2.2024 liitteenä olevan kirjastoauton aikataulun mukaisesti.

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys:
torstai 30.5.2024 ja tiistai 4.6.2024 liitteenä olevan kirjastoauton aikataulun mukaisesti.

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että ympärivuorokautista hoitoa antavat toimintayksiköt Paltamon hoitokodit (Paltaranta ja Jokirinne), palvelukoti Esperi Hoivakoti ja Hoivakoti Satama nimetään ennakkoäänestyspaikoiksi, joissa ennakkoäänestys toimitetaan vaalitoimikunnan määrääminä aikoina.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: ote, keskusvaalilautakunta, hallintosihteeri (tietojen ilmoittaminen äänestyspaikkarekisteriin)

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus

 

 

 

 

 

 

KESKLTK 16.11.2023 § 29 Julkinen

220/00.00.00.01/2023  

 

Puheenjohtajan

päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen tekemän päätöksen vuoden 2024 vaalien ennakkoäänestyspaikkojen määräämisestä.

 

 

Päätös: Keskusvaalilautakunta merkitsi tiedoksi.