RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.11.2023/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Tiedoksi: Vuoden 2024 presidentinvaalin ja europarlamenttivaalien vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen
Khall 26.06.2023 § 129
Valmistelija hallintojohtaja Petra Juutinen, p. 040 5837 200 ja hallintosihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550.
Vuonna 2024 järjestetään kahdet valtiolliset vaalit, presidentinvaali ja europarlamenttivaalit.
Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajajakso on kotimaassa 17. - 23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa 31.1. - 6.2.2024.
Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa 29.5. - .4.6.2024.
Vaalilain 9 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella tulee olla kunnanhallituksen päätöksellä määrätty äänestyspaikka. Erityisistä syistä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa. Vaalipäivänä äänestäjä voi äänestää vain sen äänestysalueen äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdallaan. Presidentinvaalissa ennakkoäänestyspaikkojen tulee olla samat sekä ensimmäisessä että mahdollisessa toisessa vaalissa. Europarlamenttivaalien ennakkoäänestyspaikat voivat olla samat kuin presidentinvaalissa.
Äänestyspaikkatiedot on merkittävä vaalitietojärjestelmään presidentinvaalin äänestyspaikkojen osalta perjantaina 3.11.2023 kello 12 mennessä ja europarlamenttivaalien äänestyspaikkojen osalta perjantaihin 22.3.2024 kello 12 mennessä.
Oikeusministeriö suosittelee vaalipäivän äänestyspaikkoja määrätessä kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin:
- äänestyspaikan tulisi olla aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton
- äänestyspaikassa tulee olla riittävästi odotustilaa, joka on suljettavissa siten, että pääsy sinne estetään muilta kuin niiltä äänestäjiltä, jotka ovat saapuneet ennen kello 20
- äänestyspaikat ovat saavutettavia ja esteettömiä ja että äänestäminen äänestyspaikoissa on kaikissa tilanteissa äänestäjälle mahdollisimman turvallista ja että järjestelyt myös näyttävät äänestäjien silmissä siltä. Yhtä lailla äänestyspaikoissa on pystyttävä huolehtimaan vaalivirkailijoiden turvallisuudesta.
Paltamon kunnassa on valtuuston päätöksellä kaksi äänestysaluetta: 001 Kirkonkylä ja 002 Kontiomäki. Ns. poissa olevan väestön äänestysalueena on ollut äänestysalue 001 Kirkonkylä. Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalipäivän ennakkoäänestyspaikat olivat
001 Kirkonkylä Paltamon kunnantalo, Salmelankuja 1
002 Kontiomäki Kontiomäen monitoimitalo, Pihlajatie 5
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösesitys: Kunnanhallitus päättää, että vaalipäivän äänestyspaikat äänestysalueilla vuoden 2024 presidentinvaalissa sekä europarlamenttivaaleissa ovat:
001 Kirkonkylä Paltamon kunnantalo, Salmelankuja 1
002 Kontiomäki Kontiomäen monitoimitalo, Pihlajatie 5
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.
Toimeenpano: ote, keskusvaalilautakunta, tekniset palvelut, hallintosihteeri (merkinnät vaalitietojärjestelmään)
Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus
KESKLTK 16.11.2023 § 30 Julkinen
220/00.00.00.01/2023
Puheenjohtajan
päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen tekemän päätöksen vuoden 2024 vaalien vaalipäivän äänestyspaikoista.
Päätös: Keskusvaalilautakunta merkitsi tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |