Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.11.2023/Pykälä 32


 

 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen presidentinvaalin 2024 ennakkoäänestykseen

 

KESKLTK 16.11.2023 § 32 Julkinen

219/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintosihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550.

 

Vaalilain 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa sekä kotiäänestyksessä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija. Vaalitoimitsijat kotimaan yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta.

 

Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa on vähintään kahden vaalitoimitsijan oltava yhtä aikaa saapuvilla koko se aika, jolloin ennakkoäänestyspaikka on äänestystä varten avoinna. Samaan ennakkoäänestyspaikkaan on mahdollista ja suositeltavaa määrätä useampiakin kuin kaksi vaalitoimitsijaa. Vaalitoimitsijoita tulee määrätä riittävästi erityisesti sairaustapauksia ja vastaavia silmällä pitäen.

 

Vaalitoimitsijoille ei ole säädetty mitään erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä periaatteessa kuka tahansa tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö.

 

Oikeusministeriön vaaliohjeen (2.6.2023, VN/17100/2023) mukaan vaalien ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana ennakkoäänestyksessä eikä kotiäänestyksessä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä. Keskusvaalilautakunnan jäsenen tai sihteerin ei ole suositeltavaa toimia oman tehtävänsä ohessa minään muuna vaaliviranomaisena.

 

Mikäli vaalitoimitsija on estynyt toimittamasta tehtäviään esimerkiksi sairauden vuoksi, hänen on siitä välittömästi ilmoitettava ennakkoäänestyspaikan toiselle vaalitoimitsijalle ja keskusvaalilautakunnan sihteerille, joka määrää viivytyksettä ennakkoäänestyspaikkaan jonkun varalla olevista vaalitoimitsijoista.

 

Vuoden 2024 vaalien ennakkoäänestyksessä kunnantalolla vaalitoimitsijat käyttävät sähköistä äänioikeustietojärjestelmää. Vaalitietojärjestelmän käyttäjähallinta perustuu ns. vahvaan tunnistautumiseen eli jokaisella vaalitietojärjestelmän osajärjestelmää käyttävällä henkilöllä tulee olla joko sirullinen henkilökortti, verkkopankkitunnukset tai matkapuhelimeen liitetty henkilövarmenne (mobiilivarmenne).

 

 

 

 

 

 

Esittelijä puheenjohtaja Anita Karjalainen, p. 050 410 3503.

 

 

Puheenjohtajan

päätösehdotus: 1. Paltamon kunnan ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt: Pirkko Palm, Vappu Keränen, Riitta Sorjamaa, Anne Keränen, Jukka Kokkonen, Paula Väänänen, Katri Heikkinen, Heidi Heikkinen, Ville Sievilä.

2. Kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt: Matti Heikkinen, Arja Jauhiainen ja Arja Keski-Liikala.

 

 

Päätös: Keskusvaalilautakunta hyväksyi puheenjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Toimeenpano: ote, ennakkoäänestyksen ja kotiäänestyksen vaalitoimitsijat

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusohje