Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 23


 

 

Vuoden 2024 europarlamenttivaaleista tiedottaminen

 

KESKLTK 13.03.2024 § 23 Julkinen

220/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550.

 

Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettavat sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset kuntalain 108 §:n mukaan saatetaan tiedoksi, seuraavat asiat:

        europarlamenttivaalien vaalipäivä (sunnuntai 9.6.2024) sekä äänestysalueiden äänestyspaikkojen nimet, käyntiosoitteet ja äänestysaika

       europarlamenttivaalien ennakkoäänestysajanjakso (29.5.-4.6.2024) sekä kaikkien kunnan alueella olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen nimet, käyntiosoitteet sekä aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat

 

Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

 

Liitteenä vaalikuulutus-luonnos.

 

Esittelijä puheenjohtaja Anita Karjalainen, p. 050 410 3503.

 

 

Puheenjohtajan

päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta hyväksyy vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalikuulutuksen ja päättää, että vuoden 2024 europarlamenttivaaleja koskeva vaalikuulutus julkaistaan huhtikuun alussa ilmestyvässä Paltamon kuntatiedotteessa sekä maanantaina 8.4.2024 kunnan verkkosivuilla, ilmoitustaululla ja Facebook-kanavalla.

 

 

Päätös: Keskusvaalilautakunta hyväksyi vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalikuulutuksen ja valtuutti keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja sihteerin tekemään siihen teknisluontoiset korjaukset.

Lautakunta päätti, että vuoden 2024 europarlamenttivaaleja koskeva vaalikuulutus
- julkaistaan keskiviikkona 3.4.2024 ilmestyvässä Kuntatiedotteessa
- julkaistaan keskiviikkona 3.4.2024 kunnan verkkosivuilla, ilmoitustaululla ja Facebook-kanavalla
- toimitetaan lisäksi Paltamon kirjaston ilmoitustaululle sekä kirjastoautoon