RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 europarlamenttivaalien ulkomainonnasta päättäminen
KESKLTK 13.03.2024 § 24 Julkinen
220/00.00.00.01/2023
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Elina Heikkinen p. 044 2885 550.
Suomen kuntaliitto suosittelee, että vuoden 2024 europarlamenttivaalien ulkomainonta aloitettaisiin kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 22.5.2024.
Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden välittömään läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien valinnanvapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.
Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kukin kunta ratkaisee itse vaalimainonnan järjestämisen ja vaalimainospaikkojen maksullisuuden.
Paltamon kun on pystyttänyt viime vaaleissa vaalimainoskehikot molemmille äänestysalueelle eli Kirkonkylälle ja Kontiomäelle. Jokaiselle ehdokkaan asettaneelle puolueelle tai valitsijayhdistykselle on varattu yksi paikka kussakin vaalimainoskehikossa. Julistetilan sijainti määräytyy ehdokaslistojen mukaisessa järjestyksessä lukien vasemmalta oikealle. Mikäli tiloja jää vapaaksi, niiden käytöstä voidaan sopia erikseen.
Esittelijä puheenjohtaja Anita Karjalainen, p. 050 410 3503.
Puheenjohtajan
päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää, että
- vuoden 2024 europarlamenttivaalien ulkomainonta aloitetaan Paltamon kunnan omistamilla ja hallitsemilla alueilla 22.5.2024
- vaalimainokset pystytetään Kirkonkylään ja Kontiomäelle
- jokaiselle ehdokkaita asettaneelle puolueelle tai valitsijayhdistykselle varataan kustakin vaalimainoskehikosta yksi paikka
- vaalimainospaikoista ei peritä maksua
- vaalimainokset tulee sijoittaa ensisijaisesti kunnan osoittamiin mainoskehikoihin
- puolueet tai valitsijayhdistykset toimittavat julisteet 21.5. kello 15 mennessä Paltamon kunnantalolle
- asettajan tulee poistaa vaalimainokset viimeistään 11.6.2024
- vaalien ulkomainonnan yhteyshenkilöksi ilmoitetaan keskusvaalilautakunnan sihteeri
Päätös: Keskusvaalilautakunta hyväksyi puheenjohtajan päätösehdotuksen.
Toimeenpano: ote, puolueiden paikallisosastot, tekniset palvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |