RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomus 2023
TARKLTK 12.04.2024 § 24
Valmistelija tarkastuslautakunnan sihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston tilikaudelle asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta raportoi oman arvionsa siitä, miten valtuuston asettamat tavoitteet ovat toteutuneet. Arviointi perustuu toimintakertomustietoihin, tarkastuslautakunnan omien tarkastus- ja tutustumiskäyntien yhteydessä saatuihin tietoihin ja tehtyihin havaintoihin.
Lautakunnan jäsenet ovat seuranneet työnjakonsa mukaisesti palvelualojen toimintaa lukemalla pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset. Tilintarkastaja on raportoinut lautakuntaa omien havaintojensa pohjalta.
Esittelijä puheenjohtaja Jari-Pekka Pyykkönen, p. 040 582 2849.
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen valmistelun sekä päättää arviointikertomuksen sisällöstä ja käsittelyn alustavasta aikataulusta.
Tarkastuslautakunta: Tarkastuslautakunta päätti aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen valmistelun ja keskusteli arviointikertomuksen sisällöstä ja alustavasta aikataulusta.
Lautakunta päätti pyytää kunnanjohtajalta ja palvelualuejohtajilta näkemyksiä vuoden 2023 onnistumisista ja haasteista arviointityön tueksi.
Lautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista 29.4. pidettävässä kokouksessa.
TARKLTK 29.04.2024 § 30
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista.
Tarkastuslautakunta: Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laatimista.
TARKLTK 20.05.2024 § 38 Julkinen
287/02.02.01/2023
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista.
Tarkastuslautakunta: Tarkastuslautakunta kävi läpi arviointikertomuksen sisältöä. Arviointikertomus viimeistellään kokouksessa 31.5.2024.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |