RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Mahdollisiin pieniin äänestysalueisiin liittyvät tehtävät
KESKLTK 07.06.2024 § 39 Julkinen
220/00.00.00.01/2023
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550.
Paltamon kunnassa on kunnanvaltuuston päätöksellä kaksi äänestysaluetta: Kirkonkylä ja Kontiomäki.
Väestörekisterikeskuksen vahvistetun äänioikeusrekisterin mukaan Kontiomäen äänestysalueella on 405 äänioikeutettua. On olemassa mahdollisuus, että Kontiomäen äänestysalueesta tulee pieni äänestysalue.
Äänestysalue on määrättävä pieneksi äänestysalueeksi jos:
- äänestysalueessa on vähemmän kuin 50 hyväksyttyä vaalikuorta tai
- keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käy vaalipäivänä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai
- keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käyttää äänioikeuttaan ennakkoon ja vaalipäivänä yhteensä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai että vaalisalaisuuden turvaaminen muutoin edellyttää, että äänestysalueen ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet yhdistetään jonkun toisen tai joidenkin toisten äänestysalueiden äänestyslippujen kanssa.
Esittelijä puheenjohtaja Anita Karjalainen, p. 050 410 3503.
Puheenjohtajan
päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastuksen perusteella, onko tarpeen määrätä Kontiomäen äänestysalue pieneksi äänestysalueeksi ja tekee tarpeelliset toimenpiteet vaalitietojärjestelmään.
Päätös: Kontiomäen äänestysalueella on annettu ennakkoääniä 42 kappaletta. Vaalilain 82 § mukaan, jos äänestysalueella on hyväksyttyjä vaalikuoria vähemmän kuin 50, äänestysalue tulee määrätä pieneksi äänestysalueeksi ja ennakkoäänet on yhdistettävä vaalipäivän ääniin vaalisalaisuuden säilyttämiseksi.
Ennakkoäänten ja vaalipäivän äänten yhdistämiseen on olemassa kaksi tapaa:
1) Vaalilautakunta tuo vaalipäivän äänestysliput keskusvaalilautakunnalle ja äänestyslippujen yhdistämisen ja alustavan laskennan suorittaa keskusvaalilautakunta
2) Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen vievät ennakkoäänet vaalipäivänä äänestysalueen vaaliuurnaan, jolloin äänestysalueen kaikkien äänestyslippujen laskennasta vastaa vaalilautakunta normaalin vaalipäivän alustavan laskennan yhteydessä.
Keskusvaalilautakunta päätti, että Paltamon kunnan äänestysalue 002 Kontiomäki määrätään pieneksi äänestysalueeksi ja äänestysalueen ennakkoäänet yhdistetään vaalipäivän ääniin. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja jäsen vievät ennakkoäänestysliput äänestysalueen uurnaan vaalipäivänä.
Keskusvaalilautakunta teki tarvittavat merkinnät vaalitietojärjestelmään.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |