Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 03.12.2024/Asianro 5


 

 

Vuoden 2024 talousarviomuutokset

 

Khall 03.12.2024    Julkinen

188/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001, palvelusihteeri Katri Heikkinen, p. 040 7494 499 ja rakennusmestari Mervi Kilpeläinen, p. 044 2885 512.

 

Paltamon kunnan vuoden 2024 talousarviota on tarpeellista tarkentaa tiettyjen tulojen ja kulujen osalta. Kuntalain 110 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Hallintosäännön 67 §:n mukaan talousarvioon tehtävät olennaiset muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.

 

Sivistyspalveluiden talousarviomuutokset:

Vuoden 2024 talousarviossa Korpitien koulun henkilöstön palkkakuluihin on varattu yhteensä 1 256 050 euroa. Vuoden 2024 talousarvio on laadittu virheellisesti liian pienenä ja osa palkkakuluista on kirjattu virheellisesti lukion palkkakuluihin. Marraskuun lopun tilanteessa palkkakustannukset ovat ylittyneet yhteensä noin 107 500 eurolla:

  • vakinaisten palkat, ylitys noin 60 300 euroa
  • sijaisten palkat, ylitys noin 3 200 euroa
  • määräaikaisten palkat, ylitys noin 44 000 euroa.

 

Jo ylittyneen osuuden sekä joulukuun palkkakulujen kattamiseksi Korpitien koulun henkilöstön palkkakuluihin haetaan yhteensä 216 000 euron lisämäärärahaa.

 

Lisämääräraha kohdistetaan palkkakustannuksiin seuraavasti:

  • vakinaisten palkat, 150 400 euroa
  • sijaisten palkat, 4 600 euroa
  • määräaikaisten palkat, 61 000 euroa.

 

Korpitien koulun koulukuljetuskuluihin on varattu vuoden 2024 talousarvioon 500 000 euroa. Vuoden 2024 koulukuljetusten todelliset kustannukset kuitenkin alittavat niihin varatut määrärahat. Osa Korpitien koulun palkkakustannuksiin haettavasta lisämäärärahasta voidaan kattaa koulukuljetuksiin varatulla määrärahalla. Matkustus- ja kuljetuspalveluihin varattua määrärahaa voidaan siirtää palkkakustannuksiin yhteensä 55 000 euroa. Määrärahan siirto voidaaan kohdistaa määräaikaisiin palkkamenoihin.

 

Paltamon lukion palkkoihin varattu määräraha alittuu yhteensä noin 40 000 euroa. Määraha voidaan siirtää Korpitien koulun palkkakuluihin ja kohdistaa vakinaisiin, määräaikaisiin ja sijaisten palkkamenoihin.

 

Varhaiskasvatuksessa sekä Korpitien että Kontiomäen esikoulut alittavat palkkakulut reilusti.

 

Vesihuoltolaitoksen talousarviomuutokset:

Paltamon vesihuoltolaitoksen käyttötalouteen on varattu koneiden, kalusteiden ja laitteiden kunnossapitoon 19 500 euroa. Nämä kulut ovat jo ylittyneet yllättävien laitterikkojen ja huoltotarpeiden takia noin 25 000 euroa. Lisäksi jäteveden puhdistamon lähtöpumppaamon puhdistetun jäteveden poistoputki on repeytynyt ja vaatii välitöntä korjausta. Vian takia jätevesipumput pumppaavat vuotovettä uudelleen. Korjauksen kustannukset ovat arviolta 10 000 euroa.

 

Vesihuoltolaitoksen käyttötalouden toimintatuotot eivät toteudu talousarviossa suunnitellun mukaisesti. Tuotot jäävät noin 23 000 euroa suunniteltua pienemmiksi, koska laskutettavan veden määrä on arvioitua pienempi.

 

Tekniset palvelut hakee em. perustein vesihuoltolaitoksen käyttötalouteen määrärahamuutosta / lisämäärärahaa seuraavasti:

  • tuottojen vähennys -23 000 euroa
  • koneiden, kaluston ja laitteiden kunnossapitoon lisämääräraha 35 000 euroa.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää seuravaat talousarviomuutokset vuodelle 2024:

Korpitien koulun kustannuspaikka
1) matkustus- ja kuljetuspalvelut -kohdasta siirretään 55 000 euroa  määräaikaisen palkat ja palkkiot -kohtaan
2) lisämääräraha vakinaisen palkat ja palkkiot -kohtaan 121 000 euroa.

Paltamon lukion kustannuspaikka
1) vakinaisten palkat ja palkkiot -kohdasta siirretään Korpitien koulun vakinaiset palkat ja palkkiot -kohtaan 20 000 euroa
2) määräaikaisten palkat ja palkkiot -kohdasta siirretään Korpitien koulun määräaikaisten palkat ja palkkiot -kohtaan 6 000 euroa, sijaisten palkat ja palkkiot -kohtaan 4 600 euroa ja vakinaiset palkat ja palkkiot -kohtaan 9 400 euroa.

Kontiomäen esikoulun kustannuspaikka
1) vakinaisten palkat ja palkkiot -kohdasta vähennetään palkkamenoja 45 000 euroa.

Korpitien esikoulun kustannuspaikka
1) vakinaisten palkat ja palkkiot -kohdasta vähennetään palkkamenoja 45 000 euroa.

Vesihuoltolaitoksen tulosyksikkö
1) vesilaitos, myyntituottojen vähennys -8 000 euroa
2) jätevesilaitos, myyntituottojen vähennys -15 000 euroa
3) jätevesilaitos, koneiden, kaluston ja laitteiden kunnossapito
-kohtaan lisämääräraha 35 000 euroa.

 

Kunnanhallitus:  

 

 Toimeenpano: kunnanvaltuuston käsittelyyn

 Muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua)