RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 149
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pyyntö edustajien nimeämiseksi TEPA-uudistuksen yritys- ja työnantajapalvelujen siirron valmisteluun | ||
TE-palvelujen ja tehtävien siirtosuunnat uudistuksessa |
Edustajien nimeäminen TEPA-uudistuksen yritys- ja työnantajapalvelujen siirron valmisteluun
Khall 20.06.2022 § 403
208/00.04.02/2022
Valmistelija Kehitysjohtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660.
Pääministeri Sanna Marinin hallitus linjasi kevään 2021 puoliväliriihessä TE-palveluiden siirrosta paikallistasolle. Linjaus liittyy hallitusohjelman työllisyystavoitteeseen ja kuntien vastuun vahvistamiseen työllisyyspalveluissa. TE-palvelut on tarkoitus siirtää kuntien vastuulle vuoden 2024 aikana.
Uudistuksen kokonaisvalmistelua varten on nimetty oma alueellinen työryhmänsä, johon kunnat ovat jo aiemmin nimenneet edustajansa (Khall 29.11.2021 § 318).TE-palvelujen uudistuksen yritys- ja työnantajapalvelujen siirtoa varten perustetaan lisäksi oma alueellinen työryhmä, joka ryhtyy sovittamaan yhteen kuntien elinkeino- ja yrityspalveluja ja TE-toimiston siirtyviä työnantajapalveluja.
Kajaanin kaupunki on kuntiin 6.6.2022 lähettämässään sähköpostissa pyytänyt kuntia nimeämään edustajansa Kainuun TE-palvelu-uudistuksen yritys- ja työnantajapalvelujen työryhmään ja ilmoittamaan edustajien nimet Kajaanin kehitysjohtaja Risto Hämäläiselle.
Pyyntö edustajien nimeämiseksi sekä TE-palvelujen ja tehtävien siirtosuunnat liitteenä.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösesitys: Kunnanhallitus nimeää Paltamon kunnan edustajiksi TEPA-uudistuksen yritys- ja työnantajapalvelujen siirron valmisteluun kehitysjohtajan ja kunnanjohtajan.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.
Toimeenpano: ote, nimetyt, Kajaanin kaupungin kehitysjohtaja
Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |