RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 186
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite, Frisbeegolf-rata ja kuntosali Kontiomäkeen
Khall 06.09.2022 § 440
282/00.02.13.00/2022
Valmistelija hallintojohtaja Petra Tolonen, p. 040 5837 200.
Paltamon kuntaan on saapunut 30.8.2022 kuntalaisaloite Frisbeegolf-radan ja kuntosalin saamisesta Kontiomäkeen. Aloiteteksti:
Hei.
Kontiomäen koulun pihalla on 1 frisbeegolf-kori. Kylällä kuulostaa olevan kiinnostusta lajiin.Toiveena olisi vähintään 6 reikäinen rata. Oisko mahdollista suunnitella asiaa esim. Kontiomäen
kyläyhdistyksen kanssa?
Toisena toiveena on saada Kontiomäkeen kuntosali. Kontiomäessä oli vuosikaudet VR:n sali, mutta sille ei ole enää tiloja. Jos tila löytyy, niin kyläläisistä voisi saada apua tilan toteuttamiseen. VR:ltä
voisi kysyä, onko entiset laitteet tallella, että saisiko ne takaisin käyttöön. Kuulin, että kansalaisopisto/päiväkotirakennuksen yläkerrassa on joskus ollut fysioterapeutin vastaanotto.
Olisiko siinä mahdollinen tila kuntosalille?
Aloitteen tekijälle on ilmoitettu aloitteen vastaanottamisesta 30.8.2022 sähköpostitse.
Esittelijä vs. kunnanjohtaja Petra Tolonen, p. 040 5837 200.
Vs. kunnanjohtajan
päätösesitys: Kunnanhallitus merkitsee saapuneen kuntalaisaloitteen tiedoksi. Aloite ohjataan valmisteltavaksi teknisiin palveluihin siten, että valmistelussa on mukana myös hyvinvointiaktivaattori. Kunnallistekniikan rakennusmestari ja hyvinvointiaktivaattori selvittävät frisbeegolf-radan ja kuntosalin toteutusvaihtoehtoja Kontiomäen kyläyhdistyksen kanssa.
Kunnanhallitus: Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 14:37-14:52 (hallintolaki 28 §, intressijäävi).
Kunnanhallitus hyväksyi vs. kunnanjohtajan päätösesityksen
Toimeenpano: ote, aloitteen tekijä, rakennusmestari Mervi Kilpeläinen, hyvinvointiaktivaattori Jenna Härkönen, Kontiomäen kyläyhdistys / Pasi Kortelainen
Muutoksenhaku: muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua)
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |