Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 207


 

 

Paltamon kunnan edustukset toimikaudeksi 1.8.2021 - 31.5.2025

 

Khall 16.08.2021 § 180 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Satu Kantola, p. 044 7500 987.

 

Uusi valtuustokausi on alkanut 1.8.2021.

 

Paltamon kunnalla on edustuksia ainakin seuraavissa yhteisöjen ja järjestöjen kokouksissa:

  • Kajaanin kaupunginteatteri - Oulun läänin alueteatteri -liikelaitoksen alueteatterineuvottelukunta
  • Kainuun korkeakouluyhdistys ry:n vuosikokous
  • Oulujärvi leader ry:n vuosikokous
  • Oulujärvi leader ry:n hallitus
  • Kainuun Liikunta ry:n vuosikokous
  • Tervan tie/valtatie 22 ry:n vuosikokous
  • Viitostie ry:n vuosikokous
  • Meteli seis ry:n vuosikokous
  • kunnan omistamien ja myymien maiden jakotilaisuus
  • kutsunnat
  • Kansalais- ja työväenopistojen liiton kokousedustaja
  • Manamansalon musiikki- ja taideyhdistys
  • Paltamon Työvoimayhdistys ry:n yleiset kokoukset
  • Eino Leino-talo säätiö
  • Kainuu Venäjä -strategiaryhmä
  • Kainuun koulutusasiain neuvottelukunta
  • Maaseutuhallinnon yhteistoimintaryhmä
  • Kalle ja Elma Keräsen säätiön kokousedustaja

 

Paltamon kunnalla on ollut em. yhteisöissä yksi edustaja ja hänellä varahenkilö.

 

Ja lisäksi seuraavassa kaksi edustajaa ja heillä varahenkilöt:

-          Paltamon vanhustenkoti ry, hallitus

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ahoniemi Pasi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus valitsee edustajat ja varahenkilöt em. yhteisöjen, järjestöjen ja säätiöiden kokouksiin sekä kutsuntoihin ajalle
1.8.2021 - 31.5.2025.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi seuraavat edustajat ja varahenkilöt ajalle 1.8.2021-31.5.2025:
- Kajaanin kaupunginteatteri - Oulun läänin alueteatteri -
liikelaitoksen alueteatterineuvottelukunta: viestintäsuunnittelija Minna Härkönen, vara Päivi Soldatkin (Vas.)
- Kainuun korkeakouluyhdistys ry:n vuosikokous: sivistysjohtaja Helena Hynynen, vara Jani Viitanen (PS)
- Oulujärvi leader ry:n vuosikokous: Tuula Korvajärvi (Kesk.), vara Mari Möttönen (Kesk.)
- Oulujärvi leader ry:n hallitus: Erkki Kemppainen (Kesk.), vara Salla Korhonen

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kaksi ehdotusta, suoritetaan äänestys suljetulla lippuäänestyksellä siten, että äänestyslippuun merkitään edustaja, jota kannattaa.

Ääntenlaskijoiksi valittiin Anita Karjalainen ja Kari Keränen.

Suoritettiin vaali ja äänet luovutettiin ääntenlaskijoille.

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen ääntenlaskun ajaksi klo 14:35-14:36.

Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen:
On annettu yhteensä seitsemän (7) ääntä seuraavasti:
- Jorma Heikkilä yksi (1) ääni
- Erkki Kemppainen kuusi (6) ääntä.
Edustajaksi valittiin Erkki Kemppainen (Kesk.).

- Kainuun Liikunta ry:n vuosikokous: hyvinvointiaktivaattori Jenna Härkönen, vara suunnitteluopettaja Anu Leinonen
- Tervantie/valtatie 22 ry:n vuosikokous: Veli Väisänen (Kesk.), vara rakennusmestari Mervi Kilpeläinen
- Viitostie ry:n vuosikokous: Kari Keränen (Vas.), vara rakennusmestari Mervi Kilpeläinen
- Meteli seis ry:n vuosikokous: Ritva Huusko (Kesk.), vara Tuula Korvajärvi (Kesk.)
- kunnan omistamien ja myymien maiden jakotilaisuus: tekninen johtaja Mikko Karjalainen, vara Kari Keränen (Vas.)
- kutsunnat Jani Viitanen (PS), vara Erkki Kemppainen (Kesk.)
- Kansalais- ja työväenopistojen liiton kokousedustaja: sivistysjohtaja Helena Hynynen, vara Päivi Soldatkin (Vas.)
- Manamansalon musiikki- ja taideyhdistys: Jyri Saastamoinen (Kok.), vara Jorma Heikkilä (PS)
- Paltamon Työvoimayhdistys ry:n yleiset kokoukset: Saila Kärkkäinen (PS), vara Kari Keränen (Vas.)
- Eino Leino-talo säätiö: Päivi Soldatkin (Vas.), vara Helena Hynynen
- Kainuu Venäjä -strategiaryhmä: Matti Kerman (PS), vara Jari-Pekka Pyykkönen (Vas.)
- Kainuun koulutusasiain neuvottelukunta: sivistysjohtaja Helena Hynynen, vara Korpitien koulun rehtori
- Maaseutuhallinnon yhteistoimintaryhmä: Erkki Kemppainen (Kesk.), vara Tuula Korvajärvi (Kesk.)
- Kalle ja Elma Keräsen säätiön kokousedustaja: Tuula Korvajärvi (Kesk.), vara Veli Väisänen (Kesk.)
- Paltamon vanhustenkoti ry, hallitus: Paavo Arffman (PS), vara Mika Uusi-Illikainen (PS) ja Arja Keski-Liikala (Kok.), vara Soile Lillinen (Vas.)

Merkittiin pöytäkirjaan, että
- sivistysjohtaja Helena Hynynen palasi kokoukseen klo 14:36
- kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi poistui kokouksesta klo 14:48-14:49.

 

 Toimeenpano: ote, ao. yhteisöt, järjestöt ja säätiöt sekä valitut

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus

 

 

Khall 06.09.2021 § 209 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Satu Kantola, p. 044 7500 987.

 

Paltamon kuntaan on 31.8.2021 saapunut Erkki Kemppaisen eronpyyntö Oulujärvi Leader ry:n hallituksen jäsenyydestä henkilökohtaisista syistä johtuen.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus
1. myöntää Erkki Kemppaiselle eron Oulujärvi Leader ry:n hallituksen jäsenyydestä
2. valitsee Erkki Kemppaisen tilalle edustajan Oulujärvi Leader ry:n hallitukseen.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen ja valitsi Oulujärvi Leader ry:n hallitukseen Erkki Kemppaisen tilalle Ulla Leinosen.

 

 Toimeenpano: ote, valitut, Erkki Kemppainen, Oulujärvi Leader ry

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus

 

 

 

Khall 28.02.2022 § 48 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanvaltuutettu Jani Viitanen pyytää 7.2.2022 saapuneella sähköpostilla eroa kunnanvaltuuston jäsenyydestä ja kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta muuton vuoksi. Kunnanvaltuuston jäsenyys ja eronpyyntö valtuuston päättämien luottamustoimien osalta päätetään eri pykälässä.

 

Jani Viitanen toimii Paltamon kunnassa seuraavissa kunnanhallituksen valitsemissa luottamustoimissa:

 

-          Kainuun korkeakouluyhdistys ry:n vuosikokous, varaedustaja

-          kutsunnat, varsinainen edustaja

 

Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4.2 §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Lainmukaisen kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Jos toimielimen kokoonpano ei ole tasa-arvoL 4.2 §:n mukainen, vaali on toimitettava uudelleen. Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus

1. myöntää Jani Viitaselle eron Kainuun korkeakouluyhdistys ry:n vuosikokoksen varaedustajan tehtävästä ja valitsee uuden varaedustajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi
2. myöntää Jani Viitaselle eron kutsuntojen varsinaisen edustajan tehtävästä ja valitsee uuden varsinaisen edustajan kutsuntoihin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen ja valitsi varaedustajaksi Kainuun korkeakouluyhdistys ry:n vuosikokoukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Veli Väisäsen ja kunnan varsinaiseksi edustajaksi kutsuntojen valintatilaisuuksiin Matti Kermanin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 Toimeenpano: ote, valitut, Kainuun korkeakouluyhditys ry

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus

 

 

 

Khall 27.09.2022 § 206  

220/00.02.01/2021  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Jorma Heikkilä on ilmoittanut sähköpostilla 25.8.2022, ettei asu enää Paltamossa. Jorma Heikkilä toimii Paltamon kunnassa seuraavissa kunnanhallituksen valitsemissa luottamustoimissa:

 

- Manamansalon musiikki- ja taideyhdistys: vara Jorma Heikkilä (PS).

 

Mika Uusi-Illikainen on ilmoittanut sähköpostilla 23.8.2022, että irtisanoutuu kaikista luottamustehtävistä. Mika Uusi-Illikainen toimii Paltamon kunnassa seuraavissa kunnanhallituksen valitsemissa luottamustoimissa:

 

Paltamon vanhustenkoti ry, hallitus: vara Mika Uusi-Illikainen (PS).

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus
1. myöntää eron Jorma Heikkilälle Manamansalon musiikki- ja taideyhdistyksen varaedustajan tehtävästä ja valitsee hänen tilalleen uuden varaedustajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi
2. myöntää eron Mika Uusi-Illikaiselle Paltamon vanhustenkoti ry:n hallituksen varaedustajan tehtävästä ja valitsee hänen tilalleen uuden varaedustajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Kunnanhallitus: Merkittiin pöytäkirjaan, että Manamansalon musiikki- ja taideyhdistyksen varajäseneksi ehdotettiin Päivi Soldatkin ja Jaana Kerman. Paltamon vanhustenkoti ry:n varajäseneksi ehdotettiin Ritva Tolonen ja Matti Kerman. Päätettiin pitää henkilövaali ja ääntenlaskijoiksi valittiin pöytäkirjantarkastajat.

Kokous keskeytettiin klo 14.35. -14.41.

Manamansalon musiikki- ja taideyhdistyksen varajäsenen vaalissa Jaana Kerman sai 2 ääntä ja Päivi Soldatkin 4 ääntä. Paltamon vanhustenkoti ry:n varajäsenen vaalissa Ritva Tolonen sai 2 ääntä ja Matti Kerman 4 ääntä.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen ja valitsi varaedustajaksi Manamansalon musiikki- ja taideyhdistykseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Päivi Soldatkinin ja Paltamon vanhustenkoti ry:n hallituksen varaedustajaksi Matti Kermanin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 Toimeenpano: ote, valitut, Manamansalon musiikki- ja taideyhdistys, Paltamon vanhustenkoti ry

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus