RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 218
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistöyhtiö Paltamon Kauppakeskus Oy:n yhtiökokous
Khall 11.10.2022 § 218
336/00.00.01.01/2022
Valmistelija kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kiinteistöyhtiö Paltamon Kauppakeskus Oy:n ylimääräinen yhtiökokous järjestetään 2.11.2022.
Kunnanhallitus on 31.3.2015 § 90 nimennyt ehdolle Kiinteisyhtiö Paltamon Kauppakeskus Oy:n hallitukseen Seppo Keräsen ja tarvittaessa varalle Pirkko Palmin. Hallitus on valittu yhtiökokouksessa 20.4.2015.
Seppo Keränen ja Pirkko Palm eivät toimi enää Paltamon kunnan luottamustoimissa.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösesitys: Kunnanhallitus nimeää Paltamon kunnan edustajan ja varaedustajan esitettäväksi Kiinteistöyhtiö Paltamon Kauppakeskus Oy:n hallitukseen.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus päätti valita Paltamon kunnan edustajaksi Erkki Kemppaisen ja varaedustajaksi Tuula Korvajärven esitettäväksi Kiinteistöyhtiö Kauppakeskus Oy:n hallitukseen.
Toimeenpano: ote, nimetyt, valittu yhtiökokousedustaja
Muutoksenhakukielto.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |