RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2022/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luottamustoimista eroaminen
Khall 27.09.2022 § 204
Valmistelija hallintojohtaja Petra Tolonen, p. 040 583 7200.
Mika Uusi-Illikainen (PS) on 23.8.2022 lähtettämällään sähköpostilla ilmoittanut irtisanoutuvansa kaikista Paltamon Perussuomalaiset ry:n luottamustoimista. Mika Uusi-Illikainen toimii Paltamon kunnassa
valtuuston valitsemassa luottamustoimessa keskusvaalilautakunnan varajäsenenä.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Paltamossa lautakuntien jäsenet valitsee valtuusto. Kuntalain 79 §:n 1 mom. mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösesitys: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto
1. päättää myöntää Mika Uusi-Illikaiselle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä
2. valitsee uuden varajäsenen keskusvaalilautakuntaan Mika Uusi-Illikaisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.
Toimeenpano: valtuuston käsittellyn
Muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua)
KVa 15.11.2022 § 43
286/00.00.01.02/2022
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1. valtuusto päättää myöntää Mika Uusi-Illikaiselle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä
2. valtuusto valitsee uuden varajäsenen keskusvaalilautakuntaan Mika Uusi-Illikaisen tilalle jäljelle olevaksi toimikaudeksi
Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto myönsi Mika Uusi-illikaiselle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä.
Kunnanvaltuusto valitsi keskusvaalilautakunnan uudeksi varajäseneksi Paavo Arffmanin jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.
Toimeenpano: ote, Mika Uusi-Illikainen, keskusvaalilautakunta, hallintopalvelut
Muutoksenhaku: Valitusosoitus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |