RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 247
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajan nimeäminen Kainuun jätehuollon kuntayhtymän 25.11.2022 pidettävään yhtymäkokoukseen
Khall 08.11.2022 § 247
375/00.04.02/2022
Valmistelija kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä on lähettänyt kokouskutsun 25.11.2022 klo 12 pidettävään yhtymäkokoukseen. Kokouskutsu on esityslistan oheismateriaalina. Kokous pidetään etäkokouksena MS-Teamsilla.
Kuntalain 60.2 §:n mukaan "yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin".
Kuntalain mukaan edustajat valitaan kuhunkin kokoukseen erikseen. Tällöin edustajan toimikausi kestää yhden kokouksen ajan. Sääntelyn taustalla on yhtymäkokousmallin alkuperäinen tarkoitus siitä, että edustajille voidaan antaa toimintaohjeet kokouskohtaisesti. Tavoitteena on vahvistaa jäsenkunnan omistajaohjausta. Tasa-arvolain soveltaminen yhtymäkokousedustajiin on käytännössä mahdotonta, kun kukin jäsenkunta valitsee yhtymäkokousedustajat kokouskohtaisesti.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösesitys: Kunnanhallitus nimeää 25.11.2022 pidettävään Kainuun jätehuollon kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Paltamon kunnan edustajan ja hänelle varaedustajan
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus päätti nimetä Kainuun jätehuollon kuntayhtymän 25.11.2022 pidettävään yhtymäkokoukseen Paltamon kunnan edustajaksi Veli Väisäsen ja varaedustajaksi Erkki Kemppaisen.
Toimeenpano: ote, valitut, Kainuun jätehuollon kuntayhtymä (ilmoitetaan myös edustajien yhteystiedot)
Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |