Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työyhteisötoimikunta
Muistio 05.06.2023/Asianro 25



 

TEPA2024 aiesopimus ja valmistelutyöryhmään nimeäminen

 

Elvaliok 09.05.2023 § 12 

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660

 

Tasavallan presidentti vahvisti 23.3.2023 lakipaketin julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisestä. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025.

 

Kainuussa TE-palvelujen siirtymistä kuntiin on valmisteltu yhteisessä alustavan valmistelun työryhmässä joulukuusta 2021 alkaen. Paltamon kunnan edustajina alustavan valmistelun työryhmässä ovat kunnanhallituksen nimeämänä (Khall 29.11.2021 § 318) olleet kehitysjohtaja ja kunnanjohtaja. Alustavan valmistelun työryhmän viimeinen kokous pidettiin 30.3.2023.

 

Julkisen työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevan lain tultua vahvistetuksi maaliskuussa, nyt ollaan siirtymässä varsinaisen valmistelun vaiheeseen. Ensimmäisenä kuntien käsittelyyn tuodaan aiesopimus koskien TE-palvelujen järjestämistä vuoden 2025 alusta alkaen. Työllisyysalueen lopullinen yhteistyösopimus tulee toimittaa Työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Aiesopimusta on valmisteltu kuntien työlllisyyspalveluista vastaavien viranhaltijoiden toimesta. Aiesopimus pyydetään käsittelemään kunnissa toukokuun 2023 loppuun mennessä.

 

Aiesopimus liitteineen esityslistan liitteenä.

 

Elinvoimavaliokunta käy keskustelua TEPA2024 uudistuksesta ja antaa mahdollisen ohjauksen asian jatkovalmisteluun.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Mikko Karjalainen, p. 044 2885 500

  

Elinvoimavaliokunta: Elinvoimavaliokunta keskusteli TEPA2024 valmistelun tilanteesta ja aiesopimuksesta. Elinvoimavaliokunnassa nousi huoli yrityspalveluiden (työnantajapalvelut) henkilöstön siirrosta sekä roolista palveluiden tuottamisessa TEPA-uudistuksen yhteydessä. Aiesopimuksessa mainitaan, että työnantajapalvelujen henkilöstön asema ja palvelujen tuottaminen valmistellaan erikseen kuntien yrityspalveluiden kanssa. Elinvoimavaliokunta toivoo, että työantaja- ja yrityspalveluiden tärkeyteen kiinnitetään valmistelussa huomiota, sillä ilman yrityksiä ja yritysten elinvoimaa emme voi myöskään auttaa työllisyyspalveluiden henkilöasiakkaita.

 

 

 

 

 

 

 

Khall 23.05.2023 § 106 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660.

 

Kajaanin kaupunki on lähettänyt kuntiin 5.5.2023 pyynnön käsitellä aiesopimus Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen perustamisesta toukokuun aikana sekä nimetä edustajansa Kainuu-Koillismaa työllisyysalueen valmistelutyöryhmään, joka tulee jatkamaan toimintansa lopettaneen Kainuun TE-palvelu-uudistuksen alustavan valmistelun työryhmän työtä työllisyysalueen toiminnan käynnistymiseen saakka. Kajaanin työllisyyspäällikkö Milla Tikkanen valmistelun vetäjänä toimii työryhmän asioiden valmistelijana.

 

Aiesopimusluonnos liitteenä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy Kainuu-Koillismaa työllisyysalueen perustamisen aiesopimuksen sekä nimeää työllisyysalueen valmistelutyöryhmään Paltamon kunnan edustajiksi kunnanjohtajan ja kehitysjohtajan.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.

 

 Toimeenpano: ote, Kajaanin kaupunki

 Muutoksenhakukielto, koskee valmistelua

 

 

TYTmk 05.06.2023 § 25 Julkinen

144/00.04.02/2023  

 

Kajaanin kaupunki on lähettänyt kuntiin 5.5.2023 pyynnön käsitellä aiesopimus Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen perustamisesta toukokuun aikana sekä nimetä edustajansa Kainuu-Koillismaa työllisyysalueen valmistelutyöryhmään, joka tulee jatkamaan toimintansa lopettaneen Kainuun TE-palvelu-uudistuksen alustavan valmistelun työryhmän työtä työllisyysalueen toiminnan käynnistymiseen saakka. Kajaanin työllisyyspäällikkö Milla Tikkanen valmistelun vetäjänä toimii työryhmän asioiden valmistelijana.

 

Paltamon kunnanhallitus on 23.5.2023 hyväksynyt aiesopimuksen ja nimennyt työllisyysalueen valmistelutyöryhmään Paltamon kunnan edustajiksi kunnanjohtajan ja kehitysjohtajan.

 

 

Päätösehdotus: Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedoksi TEPA2024 valmistelun tilanteen.

 

 

Päätös: Työyhteisötoimikunta merkitsi tiedoksi TEPA24 valmistelun tilanteen.