Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 227


 

 

Paltamon kunnan Vuoden liikuntateko 2023 Kainuun Urheilugaalaan

 

Khall 28.11.2023 § 227 Julkinen

342/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija hyvinvointiaktivaattori Jenna Härkönen, p. 040 6237 272.

 

Kainuun Urheilugaala järjestetään järjestyksessään jo 14. kerran perjantaina 19.1.2024, tällä kertaa Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsässä Kajaanissa. Kainuun Urheilugaala avaa Kainuun Liikunnan 30-vuotisjuhlavuoden ja on samalla yksi juhlavuoden päätapahtumista. Kainuun Urheilugaalassa muistetaan vuonna 2023 menestyneitä urheilijoita sekä liikunnan ja urheilun taustavoimia. Gaalan tavoitteena on nostaa kainuulaisen urheilun ja urheilijoiden sekä liikunnan vapaaehtoistyön arvoa ja arvostusta.

 

Kainuun Urheilugaalassa jaetaan perinteisesti myös kuntakohtaiset Vuoden liikuntateko -tunnustukset. Kainuun Liikunta ry toivoo, että Paltamon kunta osallistuu Kainuun Urheilugaalaan jakamalla Vuoden liikuntateko -tunnustuksen ko. tilaisuudessa.

 

Liikuntatekotunnustus ei ole urheilijapalkinto, vaan tunnustus esim. vapaaehtoistyöstä: ”Vuoden Liikuntatekoa ei valita sellaisten saavutettujen tulosten mukaan, jotka voidaan mitata mitalin värillä tai senteillä ja sekunneilla. Liikuntateko voi olla myös kauas kantoisempi, jatkuva työ urheilun hyväksi tai kohdistua hetkellisesti kyseiseen vuoteen.”

 

Kuntalaisia, yhdistyksiä ja seuroja pyydettiin antamaan ehdotuksia paltamolaisista palkittavista 17.11.2023 mennessä. Määräaikaan mennessä ehdotuksia tuli seitsemän. Ehdotukset perusteluineen ovat oheismateriaalina suoraan alkuperäisessä muodossaan. Toisessa oheismateriaalissa ovat edellisinä vuosina palkitut.

 

Asia tulee kokonaisuudessaan julkiseksi 19.1.2024 Kainuun Urheilugaalan jälkeen.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus valitsee Paltamon kunnan vuoden 2023 liikuntateko-tunnustuksen saajan jaettavaksi Kainuun Urheilugaalassa ja palkinnon jakajat (kaksi henkilöä). Asia tulee kokonaisuudessaan julkiseksi 19.1.2024 Kainuun Urheilugaalan jälkeen.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus valitsi Paltamon kunnan vuoden 2023 liikuntatekotunnustuksen saajan ja palkinnon jakajiksi valittiin Jenna Härkönen ja Erkki Kemppainen. Asia tulee kokonaisuudessaan julkiseksi 19.1.2024 Kainuun Urheilugaalan jälkeen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anita Karjalainen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 14.44-15.00 (Hallintolaki 28 §; intressijäävi).

 

 Toimeenpano: ote, hyvinvointiaktivaattori, sivistysjohtaja, viestintäsuunnittelija, Kainuun Liikunta ry / ilmoitus anni.heikkinen@kainuunliikunta.fi kuntapalkittava (palkittava + avec) sekä palkinnon jakajat (kaksi henkilöä) sekä perustelut ja yhteystiedot ko. henkilöille.

 

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus