Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 256


PALTAMON KUNNAN PIENHANKINTAOHJE

 

 

Paltamon kunnan pienhankintaohje

 

Khall 19.12.2023 § 256 Julkinen

338/02.08.00/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Petra Juutinen, p. 040 583 7200.

 

Hankintalain kansalliset kynnysarvot alittavia hankintoja kutsutaan pienhankinnoiksi. Pienhankintojen kilpailutus on jätetty hankintalain soveltamisen ulkopuolelle, minkä vuoksi ne voidaan toteuttaa kevyemmillä menettelyillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pienhankintoja tulisi kilpailuttaa. Myös pienhankintaa suunnitellessa tulee muistaa periaatteet avoimuudesta ja tasapuolisesta kohtelusta.  Käytännössä pienhankinnat tulisi kilpailuttaa hankintayksikön omien hankintaohjeiden, toimintasääntöjen ja määräysten mukaisesti.

 

Kansallisten kynnysarvojen ylittäviin hankintoihin annetaan hankintalaissa yleisiä sääntöjä mm. kansallisten hankintojen ilmoittamisesta, tarjouspyynnöstä, tarjousten vertailusta sekä tarjousten valinnasta. Omalla ohjeella on tarpeen varmistaa yhtenäisten käytäntöjen toteutuminen myös pienhankinnoissa. Koska myös pienhankinnat tulee toteuttaa hankintalain periaatteiden mukaisesti, pienhankinnoissa on syytä olla oma erillinen pienhankintaohje.

 

Paltamon kunnan voimassa oleva pienhankintaohje on hyväksytty 28.5.2018 (Khall 28.5.2018 § 133).

 

Liitteenä esitys Paltamon kunnan pienhankintaohjeeksi

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Paltamon kunnan pienhankintaohjeen siten, että se tulee voimaan 1.1.2024 alkaen.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: ote, palvelualuejohtajat, esihenkilöt

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus