Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 12


Yrityspalveluseteliohje Paltamo 2024

 

 

Yrityspalveluseteli 2024

 

Khall 16.01.2024 § 12 Julkinen

17/02.05.01.02/2024  

 

 

Valmistelija kehitysjohtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660.

 

Elinvoimapalvelujen käyttösuunnitelmassa on varattu 12 000 euroa yritystoiminnan avustuksiin. Summa sisältää yrityspalvelusetelien lisäksi messuavustukset, jalostussuunnitelmat (karjatilat) sekä kalkitusavustuksen maatiloille. Avustuksia myönnetään hakemusjärjestyksessä avustusmäärärahan puitteissa.

 

Yrityspalvelusetelin tarkoituksena on vauhdittaa alueemme yritysten liiketoiminnan kasvua ja kehittymistä, kansainvälistymistä, tuotekehitystä sekä innovaatiotoimintaa. Yrityspalvelusetelin avulla yrityksen käyttöön voidaan hankkia laadukasta, ulkopuolista osaamista ja erilaisia asiantuntijapalveluita. Seteli täydentää muita julkisrahoitteisia asiantuntijapalveluita.

 

Yrityspalveluseteliä haetaan kunnan palvelusivustolta löytyvällä sähköisellä lomakkeella.

 

Päivitetty yrityspalveluseteliohje vuodelle 2024 liitteenä

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy Paltamon kunnan yrityspalveluseteliohjeen vuodelle 2024.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: ote, kehitysjohtaja

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus