Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 36


 

 

Lakisääteisen lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkoston tehtävien sisällyttäminen osaksi HYTETU-työryhmän tehtäviä

 

Khall 27.02.2024 § 36 Julkinen

66/00.01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija hyvinvointiaktivaattori Jenna Härkönen, p. 040 623 7272.

 

Nuorisolain 9 §:n mukaan

1. Kunnassa on oltava viranomaisten monialaisen yhteistyön suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten yhteistyöryhmä, jonka kohderyhmänä ovat kaikki kunnassa asuvat alle 29 -vuotiaat nuoret.

2. Kunta voi toteuttaa verkoston itse tai yhteistyössä yhden tai useamman muun kunnan kanssa.

3. Uutta verkostoa ei tarvitse perustaa, jos kaikki ryhmälle laissa säädetyt tehtävät on sisällytetty kokonaisuudessaan jonkin muun verkoston tehtäviin.

 

Ryhmällä on kolme pysyvää, lakisääteistä tehtävää:

         kasvu- ja elinoloja koskevan tiedon kokoaminen, arvioiminen ja vieminen paikallisen päätöksenteon tueksi

         nuorille suunnattujen palveluiden yhteensovittamisen edistäminen, palveluohjauksen kehittäminen sekä tiedonvaihdon sujuvoittaminen

         yhteistyön edistäminen nuorisotoiminnan toteutumiseksi. Nuorisotoiminnalla tarkoitetaan nuorten itsensä luomaa ja tekemää toimintaa.

 

Paltamon kunnassa on toiminut aikaisemmin lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluryhmä (LNOP). Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 29.11.2021 kunnanjohtajan päätösesityksen LNOP-työryhmän kokoonpanoksi ja vahvisti tehtävät. Työryhmä ei ole päässyt aloittamaan työskentelyään koronan ja nuorisotyön resurssissa tapahtuneiden vaihdoksien vuoksi.

 

Kunnassa toimii hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävä työryhmä. HYTETU-työryhmän (hyvinvointi, terveys ja turvallisuus) tehtävänä on edistää kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta, koostaa kerran valtuustokaudessa laaja hyvinvointikertomus/suunnitelma, sekä raportoida vuosittain tehdyistä toimenpiteistä ja väestön terveydentilasta sekä vastata ehkäisevän päihdetyön toteutumisesta kunnassa. HYTETU- työryhmän kokouksessa 13.2.2024 on keskusteltu Nuorisolain 9 §:n mukaisten tehtävien sisällyttämisestä osaksi työryhmän toimintaaa.

 

Lisäksi Paltamossa toimii hyvinvointialuueen perhekeskustiimi, jossa suurin osa jäsenistä on lasten ja nuorten kanssa toimivia asiantuntijajäseniä. Työryhmien päällekkäisyyksien ja ajankäytön tehostamiseksi olisi suotavaa sisällyttää nuorisolain mukaiset tehtävät osaksi HYTETU -työryhmän tehtäviä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Lakisääteisen lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkoston tehtävät sisällytetään osaksi kunnan HYTETU-työryhmän tehtäviä ja työryhmän kokoonpanoa täydennetään seuraavilla jäsenillä:
- hyvinvointialueen edustaja lastensuojelusta
- hyvinvointialueen edustaja nuorten aikuisten sosiaalipalveluista
- nuorisokoordinaattori, Kainuun Opisto
- nuoriso-ohjaaja, Kontiomäki.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: ote, sivistysjohtaja, HYTETU-työryhmän jäsenet, Kainuun hyvinvointialue, Kainuun Opisto, Kontiomäen nuoriso-ohjaaja

 

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus