Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 49


Henkilöstöraportti 2023

 

 

Henkilöstöraportointi 2023

 

TYTmk 21.02.2024 § 5 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Petra Juutinen, p. 040 5837 200 ja palvelusihteeri Katri Heikkinen p. 040 749 4499.

 

Kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstövoimavarat, joilla palvelut järjestetään. Henkilöstövoimavarojen ennakointi on osa strategiatyötä, jossa määritellään myös henkilöstöä koskevat tavoitteet. Tieto henkilöstövoimavaroista auttaa henkilöstösuunnittelua myös palvelutarpeen muuttuessa. 

 

Henkilöstön määrällisiä tunnuslukuja on esitetty vuosittain osana kunnan toimintakertomusta. Liitteenä olevassa vuoden 2023 henkilöstöraportissa on kuvattu Paltamon kunnan henkilöstön määrää, rakennetta, tehtyjen työpäivien ja työtuntien määrää, poissaolotietoja sekä työkykyä ylläpitävää toimintaa

 

 

Päätösehdotus: Työyhteisötoimikunta keskustelee henkilöstöraportissa esitetyistä tuloksista ja merkitsee raportin tiedokseen.

 

 

Päätös: Työyhteisötoimikunta keskusteli henkilöstöraportin tuloksista ja merkitsi henkilöstöraportin tiedoksi. Työyhteisötoimikunta lähettää
raportin kunnanhallituksen käsittelyyn.

 

 

 

Khall 19.03.2024 § 49 Julkinen

48/01.00.02/2024  

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi liitteenä olevan henkilöstöraportin vuodelta 2023.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

  Muutoksenhakukielto (asia koskee toimeenpanoa)