RSS-linkki
Kokousasiat:https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 256
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite: Toisen asteen koulutuksen pysyminen maksuttomana
Khall 11.06.2024 § 108
Valmistelija hallintosihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550.
Paltamon kuntaan on 13.5.2024 saapunut aloite ’Toisen asteen koulutuksen pysyminen maksuttomana’. Aloiteteksti kokonaisuudessaan:
Hallitus on päättänyt toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta siihen asti kun oppilas täyttää 18. Tällöin seuraavana vuonna koulutus olisi maksullista. Käytännössä tämä tarkoittaa lukion kolmannella luokalla olevia ja juuri ennen kirjoituksia koulutus muuttuisi maksulliseksi. Nuorten elämässä on juuri silloin muutenkin miettimistä. Ehdotan että Paltamon kunta pitää Paltamon lukion opiskelun maksuttomana opiskelun loppumiseen asti.
Aloitteen tekijälle on ilmoitettu aloitteen vastaanottamisesta ja käsittelyaikataulusta sähköpostilla, joka on lähetetty 14.5.2024.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi. Aloite ohjataan valmisteltavaksi sivistyspalveluihin.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.
Toimeenpano: ote, aloitteen tekijä, sivistysjohtaja
Muutoksenhakukielto, asia koskee valmistelua
Khall 17.12.2024 § 256 Julkinen
127/00.02.13.00/2024
Valmistelija sivistysjohtaja Helena Hynynen, p. 044 288 5400.
Tehdyn aloitteen pohjalta esitetään, että Paltamon lukion opetus säilyy maksuttomana vuoden 2021 syksyllä ja sen jälkeen aloittaneilla opiskelijoilla lukio-opintojen päättymiseen saakka. Opiskelu on maksutonta, jos opiskelija täyttää 18 vuotta lukio-opintojensa aikana.
Hallitus linjasi huhtikuun kehysriihessä, että toisen asteen maksuttomuus rajataan sen kalenterivuoden loppuun, jonka kuluessa opiskelija täyttää 18 vuotta. Valtiovarainministeriö linjasi elokuussa, että aiottu leikkaus perutaan ja toisen asteen maksuttomuus säilyy.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösehdotus: Toisen asteen maksuttomuus säilyy ja näin ollen alotteen mukaiseen maksuttomuuden varmistamiseen ei tarvitse ryhtyä.
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että edellä esitelty 13.5.2024 saapunut aloite on asianmukaisesti käsitelty ja on annettu riittävä selonteko asiaan liittyen. Valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.
Toimeenpano: valtuuston käsittelyyn.
Muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |