Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 257


Sopimus maakunnallisesta yhteisluvasta

 

 

Moottorikelkkailun maakunnallinen yhteislupasopimus

 

Khall 17.12.2024 § 257 Julkinen

292/00.04.01/2024  

 

 

Valmistelija kehitysjohtaja, vs. tekninen johtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660.

 

Paltamon kunta on mukana maakunnallisessa Kelkka-Kainuu

-hankkeessa, jossa on kuntien yhteistyönä valmisteltu Kainuun alueen moottorikelkkaurien tuomista maakunnallisen uraluvan piiriin.

 

Tarve koko maakunnan kattavalle uraluvalle on noussut esille matkailuyrittäjien ja kuntien edustajien kanssa käydyissä keskusteluissa sekä kotimaisille moottorikelkkailijoille keväällä tehdyn kyselytutkimuksen tuloksissa. Maakunnallinen yhteislupa helpottaa kelkkamatkailijoiden saapumista Kainuuseen, kun yhdellä helposti ostettavissa olevalla luvalla voi jatkossa kelkkailla koko maakunnan alueella. Yhteisluvan odotetaan kasvattavan Kainuun moottorikelkkamatkailua.

 

Kunnat ovat valmistelleet sopimusluonnoksen yhteisluvan ehdoista ja tuottojen jakamisesta. Yhteislupa käy kuntien päätöksenteossa marras-joulukuun 2024 aikana, jotta yhteisluvan myynti voidaan aloittaa jo alkavalla kelkkailukaudella 2024-2025. Maakunnallinen uralupa voidaan ottaa matkailukäyttöön jo alkavalla kelkkailukaudella 2024-2025 mutta paikalliset kainuulaiset tulevat uuden lupajärjestelmän piiriin siirtymäajan jälkeen kaudella 2025-2026.

 

Luonnos moottorikelkkailun maakunnallisesta yhteisluvasta liitteenä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy sopimuksen moottorikelkkailun maakunnallisesta yhteisluvasta ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen sekä tekemään siihen tarvittaessa vähämerkityksellisiä ja/tai teknisiä korjauksia.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: ote, kehitysjohtaja, rakennusmestari Kilpeläinen, Kainuun kunnat, Kelkka-Kainuu -hankkeen projektipäällikkö

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus