Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 249


Talousarvion 2025 täytäntöönpano-ohje

 

 

Talousarvion 2025 täytäntöönpano-ohje

 

Khall 17.12.2024 § 249 Julkinen

201/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Voimassa olevan hallintosäännön 66 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan toiminnan tuloksellisuudesta ja kunnan talouden ohjauksesta kunnanvaltuuston hyväksymien tavoitteiden, suunnitelmien ja päätösten mukaisesti.

 

Hallintosäännön 65 §:n mukaan kunnanhallitus antaa vuosittain talousarvion täytäntöönpano-ohjeen. Vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet toimivat Paltamon kunnan hallintosäännön ohella vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpanoa säätelevänä ohjeena, ellei kunnanhallituksen päätöksistä toisin ilmene.

 

Hyväksyttyä talousarviota ja tasapainottamissuunnitelmaa tulee noudattaa kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa. Kaikessa toiminnassa on noudatettava taloudellisuutta ja tehokkuutta. Vuoden 2025 talousarvion käyttötalousmenojen taso on budjetoitu erittäin tiukaksi ja toteutuminen vaatii tarkkaa taloudenpitoa ja seurantaa.

 

Käyttötalouden menojen osalta on erityisen tärkeää, että ne pysyvät budjetissa tai alittavat sen. Lakisääteinen talousarviositovuus koskee valtuuston hyväksymiä toiminnallisia tavoitteita sekä määrärahoja ja tuloarvioita. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet koskevat kaikkia kunnan organisaation toimielimiä ja vastuuhenkilöitä. Talousarvion toteutumista seurataan jatkuvana prosessina täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti.

 

Vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohje liitteenä. Täytäntöönpano-ohjeen hallintosääntöviittaukset ovat 1.1.2025 voimaan tulevan hallintosäännön mukaiset.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus
1. hyväksyy liitteenä olevan talousarvion 2025 täytäntöönpano-ohjeen
2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

 

 Toimeenpano: ote, laajennettu johtoryhmä, toimistotiimi.

 Muutoksenhakukielto (asia koskee täytäntöönpanoa).