Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2025/Pykälä 38


 

 

Käräjäoikeuden lautamiesten valinta toimikaudeksi 2025 - 2029

 

Khall 03.06.2025 § 127 

 

 

 

Valmistelija hallintosihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550 ja kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

 Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet toimikauttaan vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.

 

 Soveltuvuudesta Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 § toteaa:

 

 Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.

 

 Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

 Kainuun käräjäoikeus käsittää Hyrynsalmen, Kajaanin, Kuhmon,

 Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen kuntien alueet.

 

 Tuomioistuinvirasto on päätöksellään 20.5.2025 vahvistanut Paltamon kunnan lautamiesten lukumääräksi kaksi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee toimikaudeksi 2025 - 2029 Kainuun käräjäoikeuteen kaksi edellä mainitut vaatimukset täyttävää lautamiestä.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: kunnanvaltuuston käsittelyyn

 Muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua)

 

 

KVa 10.06.2025 § 38 Julkinen

121/00.04.00/2025  

 

 

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee toimikaudeksi 2025–2029 Kainuun käräjäoikeuteen kaksi edellä mainitut vaatimukset täyttävää lautamiestä.

 

Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudeksi 2025–2029 Kainuun käräjäoikeuteen lautamiehiksi Tanja Luiron (vas.) ja Olli Valtasen (kd.).

 

 Toimeenpano: ote, valitut, Kainuun käräjäoikeus

 Muutoksenhaku: kunnallisvalitusosoitus