RSS-linkki
Kokousasiat:https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KVa 08.09.2025 § 43 Julkinen
Paltamon kunnan hallintosäännön mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään viisi (5) päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Hallintosäännön mukaan kokouskutsu voidaan lähettää sähköisenä. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla sekä mahdollisuuksien mukaan niissä tiedotusvälineissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa.
Paltamon kunnan hallintosäännön mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotuksen valtuuston päätökseksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Hallintosäännön mukaan esityslista voidaan toimittaa valtuutetuille ja varavaltuutetuille sähköisesti.
Hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa. Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä. Kunnanhallituksen jäsenillä ja palvelualuejohtajilla on läsnäolo- ja puheoikeus. Edellä mainitulla henkilöllä on oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen, jollei hän ole samalla valtuutettu. Nuorisovaltuusto sekä vanhus- ja vammaisneuvosto voivat nimetä valtuuston kokoukseen edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus. Nuorisovaltuuston sekä vanhus- ja vammaisneuvoston edustajalla ei kuitenkaan ole läsnäolo-oikeutta valtuuston suljetussa kokouksessa. Valtuusto päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.
Kokouksen esityslista ja liitteet julkaistaan sähköisessä kokousympäristössä ja kunnan www-sivuilla. Kokouskutsu ja linkki esityslistaan liitteineen toimitetaan valtuutetuille ja varavaltuutetuille sähköpostitse.
Tämä esityslista on julkaistu 3.9.2025 sähköisessä kokousympäristössä.
Lisäksi kokouksesta on ilmoitettu 2.9.2025 ilmestyneessä Kainuun Sanomat -lehdessä sekä Paltamon kunnan internetsivuilla osoitteessa www.paltamo.fi.
Päätösehdotus: Toimitetaan nimenhuuto. Kunnanvaltuusto toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Kunnanvaltuusto: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Läsnä 18 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |