RSS-linkki
Kokousasiat:https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 12.01.2026/Asianro 11
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Ratalain 14 §:n mukainen suostumus radan parantamista varten, Kontiomäen raakapuuterminaalin laajennus
Khall 12.01.2026 Julkinen
336/00.04.02/2025
Valmistelija kaavoittaja Mika Hakkarainen, p. 040 187 7970.
Väylävirasto pyytää kunnalta ratalain 14 §:n mukaista suostumusta Kontiomäen raakapuuterminaalin laajennusta varten tarvittavan alueen rakentamistöihin ennen ratatoimituksen sisältämää lunastamista ja haltuunottamista myöhemmin pidettävässä ratalain mukaisessa haltuunottokatselmuksessa.
Paltamon kunnan osalta lunastaminen koskee liitekartalla osoitettua aluetta kunnan omistamista kiinteistöistä Kontioaho 578-405-10-56 ja Haapapuro 578-405-10-69.
Suostumuksen perusteella Väylävirasto voi aloittaa täyttö-, sekä melu- ja maisemavalleihin liittyvät työt liitekartassa vihreällä värillä esitetyillä alueilla ennen ratatoimituksen haltuunottokokousta.
Toimenpidealueelta poistettava puusto jää kunnalle. Puuston ja luovutettavan maapohjan korvaukset käsitellään ratatoimituksessa.
Liitteenä Väyläviraston suostumuspyyntö ja kartta.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösehdotus: Paltamon kunta antaa Väylävirastolle suostumuksen Kontiomäen raakapuuterminaalin parantamista varten tehtäviin töihin ennen ratatoimituksen mukaista haltuunottoa kunnan omistamien kiinteistöjen Kontioaho 578-405-10-56 ja Haapapuro 578-405-10-69 alueelle.
Kunnanhallitus:
Toimeenpano: ote,Väylävirasto, Welado Oy
Muutoksenhakukielto.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |