Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 12.01.2026/Asianro 16



 

 

Lausuntopyyntö: Kuuleminen alueellisen matkailijaveron toteuttamisesta

 

Khall 12.01.2026    Julkinen

335/00.04.00/2025  

 

 

Valmistelija kehitysjohtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660 ja kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Valtiovarainministeriö on lähettänyt 10.12.2025 kuntiin lausuntopyynnön otsikolla ”Kuuleminen alueellisen matkailijaveron toteuttamisesta”.

 

Matkailijavero tarkoittaa yleensä lyhytaikaisen majoittumisen yhteydessä maksettavaa veroa tai maksua. Vastaavia majoittumiseen liittyviä ja matkailijoilta kerättäviä maksuja tai veroja on käytössä monissa Euroopan unionin jäsenmaissa.

 

Kuulemisen kautta kartoitetaan etenkin kuntien ja matkailualan sidosryhmien näkemyksiä siitä, minkälaisia tavoitteita alueelliselle matkailijaverolle voidaan asettaa ja minkälainen veromalli toteuttaisi parhaiten tavoitteita. Kyselyn tarkoituksena on myös muodostaa käsitys siitä, miten laajasti matkailijaveron käyttöönotosta ollaan kiinnostuneita sekä minkälaisia muita näkökulmia alueellisen matkailijaveron käyttöönottoon liittyy.

 

Lisätietoa säädösvalmisteluhankkeesta: https://vm.fi/hanke?tunnus=VM157:00/2025

 

Lausunto pyydetään jättämään lausuntopalvelu.fi -sivustolle 25.1.2026 mennessä.

 

Ehdotus Paltamon kunnan lausunnoksi liitteenä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon ja valtuuttaa hallintosihteeriin viemään lausunnon sisällön lausuntopalvelu.fi -sivustolle määräaikaan mennessä

 

Kunnanhallitus:  

 

 Toimeenpano: ote, hallintosihteeri.

 Muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua).