RSS-linkki
Kokousasiat:https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 11
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kunnan virallisen ilmoitustaulun hoitajan nimeäminen
Khall 23.02.2026 Julkinen
35/00.01.01.01/2026
Valmistelija hallintosihteeri Elina Heikkinen, p. 044 2885 550.
Virallinen ilmoitustaulu on taulu, jossa pidetään nähtävillä kunnan ilmoituksia, kuulutuksia ja julkipanoja.
Julkisia kuulutuksia koskevaa lainsäädäntöä on uudistettu muuttamalla hallintolakia (434/2003, § 62 a ja 62 b) ja kumoamalla laki julkisista kuulutuksista (34/1925) 1.1.2020 alkaen. Hallintolain mukaan silloin, kun asiakirja on annettava tiedoksi julkisella kuulutuksella, tiedoksianto hoidetaan julkaisemalla kuulutus ja kuulutettava asiakirja yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla. Tarpeen vaatiessa kuulutus julkaistaan myös asian vaikutusalueen sanomalehdessä tai muulla viranomaisen päättämällä tavalla. Hallintolaista poistui julkipanomenettely ja se korvattiin julkisella kuulutuksella. Kuntalain mukaan kunnan ilmoitukset voidaan saattaa tiedoksi yleisessä tietoverkossa ja tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla (kuntalaki 410/2015, § 108).
Kunnan kuulutukset ja muilta viranomaisilta saapuvat kuulutukset julkaistaan Paltamon kunnan verkkosivulla "Viralliset kuulutukset" osoitteessa https://www.paltamo.fi/kunta-ja-hallinto/viralliset-kuulutukset.html. Silloin, kun erityislaissa vielä mainitaan julkipanomenettelystä ja viranomaisen ilmoitustaulusta, toimitaan erityislain mukaan. Kunnan osalta tämä koskee lähinnä maankäyttöä ja rakentamista sekä kuntavaaleja.
Paltamon kunnan hallintosäännön 59 §:n (kohta 4) mukaan ”kunnahallitus antaa tarkemmat määräykset asiakirjahallinnon hoitamisesta ja asiakirjahallinnon johtavan viranhaltijan tai toimihenkilön, palvelualueiden sekä palvelualueiden asiakirjahallinnosta vastaavien henkilöiden tehtävistä”.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää nimetä kunnan virallisen ilmoitustaulun hoitajaksi hallintosihteeri Elina Heikkisen ja varahenkilöiksi palvelusihteeri Marja Hakkaraisen ja palvelusihteeri Anne Keräsen.
Kunnanhallitus:
Toimeenpano: ote, valitut henkilöt
Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusohje
| Edellinen asia | Seuraava asia | |