Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työyhteisötoimikunta
Muistio 21.05.2026/Asianro 29


 

 

Muut asiat

 

TYTmk 21.05.2026 § 29 Julkinen

    

 

 

 

Päätösehdotus: Työyhteisötoimikunta käsittelee kokouksen aikana esille tulleet muut asiat.

 

Työyhteisötoimikunta: Työyhteisötoimikunta keskusteli ajankohtaisista asioista.

Työsuojeluvaltuutettu kertoi, että Paltamon kunnan henkilöstölle on huhtikuun aikana toteutettu vaarojen arviointi-kysely. Työsuojeluvaltuutettu ohjeistaa esihenkilöitä tulosten tarkastelusta ja käsittelystä työntekijöiden kanssa. Päätettiin, että asiaa käsitellään tarkemmin elokuun kokouksessa.

Paltamon kunnantalolla ja kirjastossa toteutettiin työpaikkaselvitys 20.5.2026. Selvityksessä ei noussut esille mitään yllättävää. Kirjaston osalta asioita käsiteltiin jo työpaikkaselvityksen yhteydessä ja pohdittiin mahdollisuutta järjestää kunnantalon henkilöstölle yhteinen tilaisuus, joissa voitaisiin esille nousseita asioita ja toimenpide-ehdotuksia käydä yhdessä läpi.

Kehitysjohtaja kertoi, että Paltamon Pumptrack-hankkeelle on saatu rahoitus.