Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 21.09.2026/Asianro 5


 

 

Erkki Kemppaisen testamenttivarojen käsittely Paltamon kunnan omana menettelynä ja päätösvallan delegointi

 

Khall 21.09.2026    Julkinen

230/02.05.01.02/2026  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Petra Juutinen, p. 040 5837 200 ja kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Erkki Kemppainen on testamentannut Paltamon kunnalle alunperin 100 000 euroa käytettäväksi paltamolaisten vähävaraisten vanhusten päivittäisiin tarpeisiin. Kunnanhallitus on 29.6.2015 § 152 päättänyt testamenttilahjoituksen täytäntöönpanosta ja varojen käyttötarkoituksista. Päätöksen mukaan varoja voidaan käyttää muun muassa kotona asumista tukeviin palveluihin, välttämättömiin hankintoihin, asumisolosuhteiden parantamiseen sekä kodin turvallisuuden ja esteettömyyden edistämiseen. Lisäksi varoja voidaan käyttää Paltamon hoitokodeissa asuvien toimintaa ja kuljetuksia tukeviin tarkoituksiin. Testamenttivaroja voidaan käyttää enintään 10 000 euroa vuodessa.

Kunnanhallitus on 19.3.2018 § 74 täsmentänyt testamenttivarojen myöntämisen perusteita. Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi silloin, kun hakijan taloudellinen tilanne on heikko, hän on velkaantunut tai hänen kokonaistilanteensa on muutoin vaikea. Hakijan varallisuuden huomioon ottamisessa voidaan käyttää kohtuullista harkintaa. Samassa yhteydessä kunnanhallitus on delegoinut testamenttivarojen käytön valmistelun ja yksittäisiä avustuksia koskevan päätöksenteon Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle.

Paltamon kunta on saanut Kainuun hyvinvointialueen aikuissosiaalityöltä esityksen, jonka mukaan Erkki Kemppaisen testamenttivaroihin liittyvä valmistelu ja yksittäisiä avustuksia koskeva päätöksenteko tulisi jatkossa hoitaa Paltamon kunnan omana hallinnollisena menettelynä.

Koska testamenttivarat ovat Paltamon kunnan hallinnoimia varoja, niiden käytön tulee perustua kunnan omaan päätöksentekoon sekä kunnanhallituksen määrittelemiin käyttötarkoituksiin ja myöntämisperusteisiin. Kainuun hyvinvointialueelle annettu delegointi testamenttivarojen käytön valmistelusta ja yksittäisten avustuspäätösten tekemisestä on siten perusteltua purkaa.

Delegoinnin purkamisen jälkeen testamenttivarojen käytön valmistelu ja yksittäisiä avustuksia koskeva päätöksenteko hoidetaan Paltamon kunnan omana hallinnollisena menettelynä. Valmistelussa ja päätöksenteossa noudatetaan kunnanhallituksen aiemmin hyväksymiä käyttötarkoituksia ja myöntämisperusteita, ellei kunnanhallitus myöhemmin päätä niiden muuttamisesta tai tarkentamisesta. Lisäksi lahjoituksen käyttötarkoista on syytä tarkentaa/ laajentaa siten, että avustusta voivat hakea myös vähävaraiset eläkelaiset. Yksittäisiä avustuksia koskeva päätösvalta on tarkoituksenmukaista delegoida hallintojohtajalle ja hänen estyneenä ollessaan kunnanjohtajalle.

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1. purkaa Kainuun hyvinvointialueelle annetun delegoinnin, joka koskee Erkki Kemppaisen testamenttivarojen käytön valmistelua ja yksittäisten avustuspäätösten tekemistä
2. että testamenttivarojen käytön valmistelu ja yksittäisiä avustuksia koskeva päätöksenteko hoidetaan jatkossa Paltamon kunnan omana hallinnollisena menettelynä. Menettelyssä noudatetaan kunnanhallituksen aiemmin hyväksymiä käyttötarkoituksia ja myöntämisperusteita.
3. laajentaa lahjoituksen käyttötarkoitusta siten, että avustusta voivat hakea myös vähävaraiset eläkeläiset
4. delegoida yksittäisiä avustuksia koskevan päätösvallan hallintojohtajalle ja hallintojohtajan ollessa estynyt kunnanjohtajalle.

 

Kunnanhallitus:  

 

 Toimeenpano: ote, Kainuun hyvinvointialueen kirjaamo/ aikuissosiaalityö, Monetra kirjanpito

 

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus