Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2025/38

Päätöksen yleistiedoksianto, kiinteistöjen tilapäinen käyttäminen puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan

Kainuun prikaati on tehnyt puolustusvoimista annetun lain 14 §:n perusteella päätöksen kiinteistöjen tilapäisestä käyttämisestä puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan.

Päätös koskee Suomussalmen, Hyrynsalmen, Kajaanin, Kuhmon, Paltamon, Ristijärven ja Sotkamon kuntien/kaupunkien alueella olevia harjoituskäyttöön tarvittavia alueita. Tämä päätös julkaistaan puolustusvoimien kuulutuksissa ja yleistiedoksiannoissa, (puolustusvoimat.fi/kuulutukset) ja on nähtävillä edellä mainittujen paikkakuntien kaupungin-/kunnantalolla ja Kainuun prikaatin asiointitiloissa virka-aikana osoitteessa Kainuun prikaati, Prikaatintie 97, 87500 Kajaani.

Lisätietoja päätöksestä numerosta puh 0299 451 150. Päätöstä pidetään nähtävillä 30 vuorokauden ajan tiedoksisaamisesta, jonka katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä tämän ilmoituksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivuilla.

Lähettäjä: Kainuun prikaati
Julkaistu: 16.06.2025



Lisätietoja Paltamon kunta
Salmelankuja 1, arkisin klo 9 - 15
paltamon.kunta@paltamo.fi