RSS-linkki
Kokousasiat:https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 6
Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö, valitus
Kunnanhallitus 26.10.2026 § 224
Valmistelija kehitysjohtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660 ja kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa on vireillä Aquaminerals Technology Oy:n kunnallisvalitus, joka koskee Paltamon kunnanhallituksen päätöksiä 22.6.2026 § 155 ja 17.8.2026 § 169. Asia on hallinto-oikeudessa vireillä diaarinumerolla 1713/2026.
Kunnanhallitus päätti 22.6.2026 § 155 irtisanoa Paltamon kunnan ja Aquaminerals Technology Oy:n välisen maanvuokrasopimuksen päättymään 30.6.2028. Aquaminerals Technology Oy teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka kunnanhallitus hylkäsi päätöksellään 17.8.2026 § 169.
Aquaminerals Technology Oy on vaatinut valituksessaan kunnanhallituksen päätösten kumoamista ja asian palauttamista kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi ja ratkaistavaksi. Lisäksi yhtiö on vaatinut päätösten täytäntöönpanon kieltämistä tai muun sen oikeusaseman turvaavan väliaikaisen määräyksen antamista sekä Paltamon kunnan velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäynti-, todistelu- ja asiamieskulut.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Paltamon kuntaa antamaan lausunnon sekä päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta että pääasiasta. Lausunnon määräaikaa on jatkettu täytäntöönpanokieltovaatimuksen osalta 28.10.2026 saakka ja valituksen osalta 11.11.2026 saakka.
Asiassa on laadittu liitteenä oleva lausunto, jossa kunta pyytää, että hallinto-oikeus sallii kunnanhallituksen 22.6.2026 tekemän päätöksen § 155 täytäntöönpanon.
Vuokrasopimus on tehty toistaiseksi voimassa olevaksi kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Kunta on ilmoittanut irtisanomisesta siten, että vuokrasopimus on voimassa 30.6.2028 saakka. Aquaminerals Technology Oy:lle on siten annettu sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa olennaisesti pidempi, lähes kahden vuoden aika varautua vuokrasuhteen päättymiseen.
Aquaminerals Technology Oy ei ole valituksessaan osoittanut, että päätöksen täytäntöönpanosta aiheutuisi sille sellaista konkreettista, välitöntä tai korjaamatonta haittaa, joka edellyttäisi täytäntöönpanon kieltämistä. Kun päätöksen luonne, vuokrasuhteen jatkuminen 30.6.2028 saakka, valittajan oikeussuojan säilyminen ja kunnan alueen käyttöön liittyvät oikeutetut intressit otetaan kokonaisuutena huomioon, täytäntöönpanon salliminen on perusteltua.
Liite on salassa pidettävä, koska se on laadittu kunnan oikeudenkäyntiä varten ja tiedon antaminen asiakirjasta olisi vastoin kunnan etua oikeudenkäynnin osapuolena. Salassapito perustuu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 19 kohtaan.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää antaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle liitteen mukaisen lausunnon täytäntöönpanon sallimisesta. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Kunnanhallitus:
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Jari-Pekka Pyykkönen poistui kokouksesta esteellisenä (hallintolaki 28 §; intressijäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 14.04-14.45.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa oli paikalla asian esittelyn ajan juristi Susanna Pirilä, KPMG klo 14.11-14.26.
Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
Toimeenpano: ote, Pohjois-Suomen hallinto-oikeus.
Muutoksenhakukielto.
Kunnanhallitus 9.11.2026 Julkinen
173/10.03.02.02.01/2026
Valmistelija kehitysjohtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660 ja kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa on vireillä Aquaminerals Technology Oy:n kunnallisvalitus, joka koskee Paltamon kunnanhallituksen päätöksiä 22.6.2026 § 155 ja 17.8.2026 § 169. Asia on hallinto-oikeudessa vireillä diaarinumerolla 1713/2026.
Kunnanhallitus päätti (22.6.2026 § 155) irtisanoa Paltamon kunnan ja Aquaminerals Technology Oy:n välisen maanvuokrasopimuksen päättymään 30.6.2028. Aquaminerals Technology Oy teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka kunnanhallitus hylkäsi päätöksellään 17.8.2026 § 169.
Aquaminerals Technology Oy on vaatinut valituksessaan kunnanhallituksen päätösten kumoamista ja asian palauttamista kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi ja ratkaistavaksi. Lisäksi yhtiö on vaatinut päätösten täytäntöönpanon kieltämistä tai muun sen oikeusaseman turvaavan väliaikaisen määräyksen antamista sekä Paltamon kunnan velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäynti-, todistelu- ja asiamieskulut.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Paltamon kuntaa antamaan lausunnon sekä päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta että pääasiasta.
Asiassa on laadittu liitteenä oleva pääasiaa koskeva lausunto. Lausunnossa kunta vaatii, että hallinto-oikeus hylkää Aquaminerals Technology Oy:n valituksen ja pitää kunnanhallituksen päätökset 22.6.2026 § 155 ja 17.8.2026 § 169 voimassa.
Vuokrasopimus on tehty toistaiseksi voimassa olevaksi kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Kunta on ilmoittanut irtisanomisesta niin, että vuokrasopimus on voimassa 30.6.2028 saakka. Aquaminerals Technology Oy:lle on siten annettu sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa olennaisesti pidempi, lähes kahden vuoden aika varautua vuokrasuhteen päättymiseen.
Lausunnossa kunta katsoo, että asia on selvitetty sen ratkaisemisen edellyttämässä laajuudessa ja yhtiöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus esittää näkemyksensä ennen päätöksentekoa. Alueen tulevaa käyttöä koskeva valmistelu on irtisanomispäätöksestä erillinen asia, jota ei ole tullut käsitellä osana irtisanomisasiaa. Kunta katsoo, etteivät päätökset ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä, kunnanhallitus ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset ole muutenkaan lainvastaisia. Lausunnossa vastataan myös valittajan luottamuksensuojaa, yhdenvertaisuutta sekä
päätösten vaikutusten selvittämistä ja perustelemista koskeviin väitteisiin. Kunta kiistää valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen ja vaatii valittajaa korvaamaan kunnalle aiheutuneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
Liite on salassa pidettävä, koska se on laadittu kunnan oikeudenkäyntiä varten ja tiedon antaminen asiakirjasta olisi vastoin kunnan etua oikeudenkäynnin osapuolena. Salassapito perustuu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 19 kohtaan.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää antaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle liitteen mukaisen lausunnon asiassa dnro 1713/2026. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Kunnanhallitus:
Toimeenpano: ote, Pohjois-Suomen hallinto-oikeus.
Muutoksenhakukielto.