Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 11


Yrityspalveluseteliohje Paltamo 2023

 

 

Yrityspalveluseteliohje vuodelle 2023

 

Khall 17.01.2023 § 11  

11/02.05.01.02/2023  

 

 

Valmistelija kehitysjohtaja Salla Korhonen, p. 044 2885 660.

 

Elinvoimapalvelujen käyttösuunnitelmassa on varattu 6 000 euroa yritystoiminnan avustuksiin. Summa sisältää yrityspalvelusetelien lisäksi messuavustukset ja jalostussuunnitelmat (karjatilat). Avustuksia myönnetään hakemusjärjestyksessä avustusmäärärahan puitteissa.

 

Yrityspalvelusetelin tarkoituksena on vauhdittaa alueemme yritysten liiketoiminnan kasvua ja kehittymistä, kansainvälistymistä, tuotekehitystä sekä innovaatiotoimintaa. Yrityspalvelusetelin avulla yrityksen käyttöön voidaan hankkia laadukasta, ulkopuolista osaamista ja erilaisia asiantuntijapalveluita. Seteli täydentää muita julkisrahoitteisia asiantuntijapalveluita.

 

Yrityspalveluseteliä haetaan kunnan palvelusivustolta löytyvällä sähköisellä lomakkeella.

 

Päivitetty yrityspalveluseteliohje vuodelle 2023 liitteenä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy Paltamon kunnan yrityspalveluseteliohjeen vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: ote, kehitysjohtaja

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus