Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 7


 

 

Sivistyspalveluiden käyttösuunnitelma vuodelle 2023

 

Khall 17.01.2023 § 7  

276/02.02.00/2022  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Helena Hynynen, p. 044 288 5400.

 

Kunnanvaltuusto on talousarviota 2023 ja taloussuunnitelmaa

2024 - 2025 hyväksyessään päättänyt, että kunnanhallitus jakaa talousarviovuoden alussa tehtävällä käyttösuunnitelmalla määrärahat vastuualueille tulosyksiköittäin (hallintosääntö 65 §).

 

 

Talousarviossa on sivistyspalveluiden nettomenoihin varattu yhteensä 6 178 448 euroa, jotka on jaettu vastuualueittain seuraavasti:

 

 

Varhaiskasvatukseen kuuluvat Mesikämmenen ja Männynkävyn päiväkotien, perhepäivähoidon ja esiopetuksen kustannukset.

 

 

Perusopetukseen kuuluvat Kontiomäen ja Korpitien koulujen perusopetuksen, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulukuljetusten kustannukset.

 

 

Lukio-opetuksen kuuluvat Paltamon lukion kustannukset.

 

 

Kansalaisopiston kustannuksiin kuuluvat kansalaisopiston kustannukset, joista Ristijärven kunta maksaa opetustuntien mukaisen osuuden.

 

 

Kirjastopalveluiden kustannuksiin kuuluvat kirjaston ja kirjastoauton kustannukset.

 

 

Musiikkiopiston kustannuksiin kuuluvat Kajaanin kaupungin Musiikkiopiston laskuttamat kustannukset.

 

 

Vapaa-aikapalvelujen kustannuksiin kuuluvat nuorisotoimen, etsivän nuorisotyön, nuorisovaltuuston, lasten parlamentin, liikunnan, kuntosalin, veteraanitoiminnan, vapaa-ajan projektien ja hyvinvointityön kustannukset.

 

 

Maahanmuuttajien kotouttamisen kustannuksiin kuuluvat ukrainalaisten tilapäistä suojelua hakevien henkilöiden kustannukset.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy sivistyspalveluiden käyttösuunnitelman vuodelle 2023.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

 Toimeenpano: ote, sivistysjohtaja, sivistyspalveluiden esihenkilöt.

 Muutoksenhakukielto (asia koskee täytäntöönpanoa).