Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 55



 

 

Kaavoitusyhteistyö

 

Khall 21.03.2023 § 55  

100/00.04.01/2023  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Karjalainen, p. 044 2885 500.

 

Paltamon kunta on aiemmin ostanut kaavoitukseen liittyvät palvelut aluearkkitehdiltä Hyrynsalmen kunnasta. Paltamon kunnassa työskenteli myös oma kaavoittaja puolen vuoden ajan vuonna 2022. Kaavoittajan työpanokselle on kuitenkin tarvetta jatkuvasti. Kunnassa on käynnissä useta kaavoitushankkeita. Myös tuulivoimakaavoitus lisääntyy lähivuosina.

 

Paltamon kunta on yhdessä Ristijärven kunnan kanssa neuvotellut palvelun hankkimisesta Sotkamon kunnasta. Sotkamon kunta suunnittelee toisen kaavottajan palkkaamista, jonka työpanosta ostetaan Paltamon ja Ristijärven kunnalle.

 

Sopimusluonnoksen mukaisesti Paltamon kunnan hankittava työpanos on 4 pvä/vko. Työpanosta voidaan lisätä tarpeen mukaan sopimalla asiasta Ristijärven kunnan kanssa.

 

Paltamon kunnan vuoden 2023 talousarvioon on varattu määräraha kaavoittajan virkaan.

 

Liitteenä sopimusluonnos.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Paltamon kunta hankkii kaavoituspalvelut Sotkamon kunnalta sopimusluonnoksen mukaisesti. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen teknisluonteisia korjauksia ja allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.

 

 Toimeenpano: ote, tekninen johtaja, Ristijärven kunta, Sotkamon kunta

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus