Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 77


 

 

Päätös sähkö ja salkunhoito 2024 - 2028 puitejärjestelystä, Hansel Oy

 

Khall 11.04.2023 § 77 Julkinen

123/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Mikko Karjalainen, p. 044 288 5500.

 

Kainuun kuntien sähkönhankinnan yhteistyösopimus päättyy 1.1.2024. Kunnat ovat selvittäneet eri vaihtoehtoja sähkönhankinnan kilpailutuspalveluista.

 

Onnistunut sähkön hankinta vaatii asiantuntijapalveluiden käyttöä, koska kunnan omalla organisaatiolla ei ole reursseja eikä sähkön hankintaan liittyvää erityisosaamista (hintasuojakset, hintariskin hallinta yms.).

 

Hansel Oy on valmistelemassa  hankintalain mukaisesti kilpailutettua sähköä osana suurempaa kokonaisuutta, joka mahdollistaa kilpailutetun marginaalin sekä hyvät sopimusehdot. Sähkön voi hankkia myös hintasuojattuna salkunhoitopalvelun avulla.

Kilpailutuksen valmistelu tapahtuu välillä syksy 2022 - kevät 2023 ja varsinainen tarjouspyyntö on tarkoitus julkaista keväällä 2023.

Sähkön toimitukset voi aloittaa vuoden 2025 alusta tai myöhemmin. Niiden asiakkaiden osalta, joiden sähkösopimus päättyy ennen vuotta 2025, sähkön toimitus on mahdollista aloittaa jo vuoden 2024 alusta.

Sähkön hintasuojauksia tehdään heti yhteishankinnan sopimuskauden alusta ja hintasuojattu sähkön hankinta alkaa vuoden 2025 alusta. Hintasuojatun sähkön hankkiminen on myös mahdollista vuodelle 2024 niille asiakkaille, joiden sähkön hankinta alkaa kyseisen vuoden alusta.

Sähkö ja salkunhoito 2024 - 2028 on jatkoa ”Sähkö ja salkunhoito 2020 - 2024” -yhteishankinnalle.

Hansel Oy on voittoa tavoittelematon yhteishankintayhtiö, jonka omistavat valtiovarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto ry. Yhtiön rooli ja tehtävä yhteishankintayksikkönä on määritelty julkisia hankintoja koskevassa lainsäädännössä, Hansel Oy:tä koskevassa laissa ja valtion hankintastrategiassa. Hansel Oy:n puitejärjestelyllä kunta voi tehdä hankintoja ilman omaa julkista kilpailutusta. Hansel Oy vastaa puitejärjestelyn kilpailutuksesta hankintalain mukaisesti. Tavoitteena saada asiakkaalle parhaat hinta- ja sopimushyödyt.

Yhteishankinnan edut
- turvaa organisaation hankintojen lainmukaisuuden
- vähentää omasta kilpailutuksesta aiheutuvia kustannuksia
- Kilpailutettu sähkön toimituksen marginaali
- salkunhoidossa mukana oleville asiakkaille ennustettava hintataso
- Hanselin asiantuntijoiden tuki sopimuskauden aikana (esim. asiakkaan etujen valvonta ja toimittajahallinta)
- vastuullisuus huomioitu, voi ostaa sähkön uusiutuvista energialähteistä.

Hankinnassa on kaksi erillistä kokonaisuutta, jotka on tarkoitus toteuttaa yhden toimittajan kautta:

1. sähkön toimitus (sähköenergia)
2. sähkösalkun hallinta ja hintasuojaus (salkunhoito).

Hansel Oy:n pyrkimyksenä on, että sähkön toimitus pitää sisällään seuraavat palvelut:

- sähköenergian fyysisen toimituksen
     toimittaja vastaa asiakkaan sähkönkulutuksen ennustamisesta ja tekee hankinnat sähkön spot-markkinoilta
- tasevastaavan palvelut
      toimittaja vastaa tasesähkökustannuksista, joita syntyy, jos          asiakkaan sähkönkulutus poikkeaa toimittajan tekemistä hankinnoista spot-markkinoilta
- sähkön kulutusseurannan ja raportoinnin
- sähköenergian laskutuksen
- asiakaspalvelun
- mahdollisuuden toteuttaa omaa paikallista pientuotantoa (esim. aurinkopaneeleilla)
      toimittaja sitoutuu myös ostamaan asiakkaan oman kulutuksen ylittävän sähkön
- mahdollisuus alkuperätakuilla varmennetun uusiutuvan sähkön hankintaan.
 

Sähkösalkun hallinta ja hintasuojaus mahdollistavat sähkön hinnan kiinnittämisen ennen sähkön toimitusta, jolloin ei olla tunneittain vaihtelevan spot-hinnan varassa. Salkunhoidolla pyritään luomaan ennustettavuutta sähkön tulevaan hankintahintaan ja sitä kautta sähkön tuleviin hankintakuluihin. Sähkön hintasuojausten aloitus vaatii sähkönmyyntisopimuksen allekirjoittamisen heti yhteishankinnan sopimuskauden alkaessa. Hintasuojatusta sähkönhankinnasta ei ole mahdollisuutta poistua ennen sopimuskauden päättymistä.

Sähkösalkun suojausstrategia muodostetaan yhdessä asiakkaiden ja Hanselin kanssa. Jos asiakkaiden toiveet suojausstrategioista poikkeavat, voidaan muodostaa useampia salkkuja omilla suojausstrategioilla.

 

Hansel Oy:n tavoitteenamme on, että yhteishankinnan sopimuskausi alkaa 1.10.2023. Sähkön toimitukset voi aloittaa milloin vain sopimuskauden aikana. Sähkön hintasuojauksia tehdään heti yhteishankinnan sopimuskauden alusta ja hintasuojattu sähkön hankinta alkaa vuoden 2025 alusta. Hintasuojatun sähkön hankkiminen on myös mahdollista vuodelle 2024 niille asiakkaille, joiden sähkön hankinta alkaa kyseisen vuoden alusta.

Alustavan suunnitelman mukaan sopimuskausi päättyy 31.12.2028.

 

Paltamon kunta käytti sähköenergian hankintaan 144 295 euroa vuonna 2022. Hansel Oy:n kilpailuttaman puitesopimuksen kesto on 5 vuotta.

 

Paltamon kunnan hallintosäännön 73 §:n mukaan kunnanhallitus päättää yli 60 000 euron hankinnoista.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Paltamon kunta on mukana Hansel Oy:n sähkö ja salkunhoito
2024 - 2028 -puitejärjestelyssä.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.

 

 Toimeenpano: ote, tekninen johtaja

 

 Muutoksenhakukielto