Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 102


 

 

Tietosuojavastaavan nimeäminen

 

Khall 23.05.2023 § 102 Julkinen

185/00.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Petra Juutinen, p. 040 5837 200.

 

Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus on tullut voimaan toukokuussa 2016 ja sitä on sovellettu kansallisesti 25.5.2018 alkaen. Tietosuoja-asetusta sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

 

Asetuksen tavoitteena on varmistaa, että ihmisten oikeus henkilötietojen suojaan ja sitä kautta yksityisyyteen toteutuu myös digitaaliaikana.

 

Julkisen sektorin toimijoilla on velvollisuus nimetä tietosuojavastaava. Tietosuojavastaavan tehtävänä on mm. seurata henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta ja auttaa organisaatiota toteuttamaan lainsäädännön asettamat velvoitteet. Tietosuojavastaavan tehtävänä on myös toimia yhteyshenkilönä sekä rekisteröidyille että valvontaviranomaisille henkilötietojen käsittelyyn liittyvissä kysymyksissä. Tietosuojavastaavan yhteystiedot on julkistettava ja ne on ilmoitettava valvontaviranomaiselle. Tietosuojavastaava ei kuitenkaan ole vastuussa henkilötietojen käsittelyn lain mukaisuudesta, vaan vastuu kuuluu edelleen organisaation johdolle.

 

Nimitettäessä tietosuojavastaavaa tulee ottaa huomioon henkilön ammattipätevyys ja erityisesti asiantuntemus tietosuojalainsäädännöstä ja alan käytänteistä. Henkilön olisi hyvä olla perehtynyt organisaation hallinnollisiin sääntöihin ja menettelyihin. Asetus ei kuitenkaan aseta ehtoja tietosuojavastaavan ammattipätevyydelle.

 

Paltamon kunnanhallitus on 6.9.2022 § 439 nimennyt Paltamon kunnan tietosuojavastaavaksi palvelusihteeri, arkistovastaava Tarja Lapintaipaleen ja hänen varahenkilökseen palvelusihteeri Paula Väänäsen. Edellä mainituista Tarja Lapintaival ei ole enää Paltamon kunnan palveluksessa.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus nimeää Paltamon kunnan tietosuojavastaavaksi hallintosihteeri Elina Heikkisen ja hänen varahenkilökseen palvelusihteeri Paula Väänäsen.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.

 

 

 

 Toimeenpano: ote, nimetyt henkilöt, palvelualuejohtajat ja esihenkilöt, Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen, valvontaviranomainen

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus