Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 92


 

 

Eronpyyntö luottamustoimista

 

Khall 02.05.2023 § 92 Julkinen

119/00.00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Varavaltuutettu ja lupa- ja valvontalautakunnan jäsen Milla Heikkinen (kesk.) pyytää 30.3.2023 / 26.4.2023 saapuneilla sähköposteilla eroa lupa- ja valvontalautakunnan jäsenyydestä ja varavaltuutetun tehtävästä 1.5.2023 alkaen paikkakunnalta muuton vuoksi.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Paltamon kunnassa lautakuntien jäsenet valitsee valtuusto. Kuntalain 79 §:n 1 mom. mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.

 

Kuntalain 78 §:n mukaan jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti. Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

1) jonka kotikunta kyseinen kunta on.

 

Milla Heikkinen on todennut, että eronpyyntö johtuu paikkakunnalta muuton vuoksi. Näin ollen kunnanvaltuuston on todettava, että Milla Heikkinen ei ole vaalikelpoinen toimimaan myöskään varavaltuutettuna.

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4.2 §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Lainmukaisen kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Jos toimielimen kokoonpano ei ole tasa-arvoL 4.2 §:n mukainen, vaali on toimitettava uudelleen. Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösesitys: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto
1. päättää myöntää Milla Heikkiselle eron varavaltuutetun tehtävästä
2. päättää myöntää Milla Heikkiselle eron lupa- ja valvontalautakunnan jäsenyydestä
3. valitsee lupa- ja valvontalautakuntaan uuden jäsenen Milla Heikkisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.

 

 Toimeenpano: valtuuston käsittelyyn

 Muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua)