RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Työyhteisötoimikunta
Muistio 09.02.2023/Asianro 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Koulutussuunnitelma 2023
TYTmk 09.02.2023 § 8
47/00.02.10/2023
Valmistelija hallintojohtaja Petra Tolonen, p. 040 5837 200
Laki taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä tuli voimaan 1.1.2014. Sen tarkoituksena on edistää työntekijöiden ammatillisen osaamisen kehittämistä. Lain mukaan työnantajan tulee laatia vuosittain koko henkilöstöä koskeva koulutussuunnitelma ja se tulee käsitellä yhteistoimintamenettelyssä. Työnantaja voi hakea Työttömyysvakuutusrahastolta koulutuskorvausta ja sen saamisen edellytyksenä on voimassa oleva koulutussuunnitelma.
Paltamon kunnassa henkilöstösuunnitelma laaditaan talousarvion yhteydessä ja sen toteumasta raportoidaan toimintakertomuksessa. Koulutussuunnitelma laaditaan vuosittain. Koulutustarpeet kootaan yhteistyössä palvelualuejohtajien, vastuualueen vastuuhenkilöiden ja tulosyksiköiden esimiesten kanssa.
Koulutussuunnitelma 2023 sisältää
- selvityksen henkilöstön rakenteesta ja määrästä sekä toteutuneista määräaikaisista työ- ja virkasuhteista v. 2022
- perusteet erilaisten työsuhdemuotojen käytöstä
- periaatteet työkyvyn ja työmarkkinakelpoisuuden ylläpitämisestä
- suunnitelman, jolla pyritään kehittämään henkilöstön ammatillista osaamista ja vastaamaan osaamisen vaatimuksissa tapahtuviin muutoksiin
- katsauksen edellisen vuoden koulutussuunnitelman toteutumiseen.
Koulutussuunnitelman laadinnan pohjana on käytetty kehityskeskusteluissa ja muissa esimies-alaiskeskusteluissa esille nousseita osaamisen kehittämisen tarpeita.
Liitteenä esitys Paltamon kunnan v. 2023 koulutussuunnitelmaksi
Päätösesitys: Työyhteisötoimikunta antaa kannanottonsa esityksestä vuoden 2023 koulutussuunnitelmaksi
Päätös: Työyhteisötoimikunta esitti kannanottonaan, että koulutussuunnitelmaan tulisi listätä maahanmuttajien kotoutumiseen liittyvät koulutukset.
Työyhteisötoimikunta hyväksyi koulutussuunnitelman edellä kerrotulla lisäyksellä.
Toimeenpano: kunnanhallituksen käsittelyyn
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |