RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Työyhteisötoimikunta
Muistio 21.02.2024/Asianro 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Paltamon kunnan päihdehuollon toimintaohje
TYTmk 21.02.2024 § 7 Julkinen
49/01.04.02.00/2024
Valmistelija hallintojohtaja Petra Juutinen, p. 040 583 7200.
Paltamon kunnan tavoitteena työnantajana on tarjota henkilöstölleen päihteetön ja turvallinen työyhteisö. Tätä tavoitetta tukee tämä päihdeohje, jonka tavoitteena on tukea työntekijöiden työkykyä ja ehkäistä päihdehaittoja sekä ohjata tarkoituksenmukaiseen toimintaan päihdehaittatilanteissa.
Varhaisella päihdeongelmien tunnistamisella, esimiehen ja työtovereiden asiaan puuttumisella sekä päihdeongelmaisen hoitoonohjauksella ja kuntoutuksella vähennetään päihteiden väärinkäytöstä aiheutuvia terveyshaittoja työyhteisössä.
Jokainen työntekijä on vastuussa työkyvystään, mutta esimiehellä on vastuu ja velvollisuus arvioida työntekijöiden työkunto työturvallisuuden näkökulmasta. Päihdeohjeessa kuvataan eri toimijoiden vastuut ja tehtävät päihdehaittojen ehkäisyssä ja päihdeongelmiin puuttumisessa.
Tässä päihdeohjeessa on kuvattuna toimintaohjeet, joiden mukaan päihdehaittoja ehkäistään ja ongelmiin tartutaan.
Liitteenä päivitetty Paltamon kunnan päihdehuollon toimintaohje.
Päätösehdotus: Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedoksi Paltamon kunnan päihdehuollon toimintaohjeen.
Päätös: Työyhteisötoimikunta merkitsi tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |