RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 193
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyspalvelujen lisätalousarvio 2022
Khall 06.09.2022 § 447
266/02.02.02/2022
Valmistelija Sivistysjohtaja Helena Hynynen p. 044 288 5400 ja kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Sivistyspalvelut -palvelualueella tulee alla olevat talousarvion ylitykset seuraavien kustannusten osalta ajalla 1.8. - 31.12.2022.
Koulukuljetuskustannukset nousevat 10 % eli arviolta noin 24 000 euroa mm. kohonneiden polttoaine- ja tarvikekustannusten takia (kunnanhallitus 2.5.2022 § 109). Kustannustilanne on käyty läpi elokuun alussa yhdessä koulukuljetusyritysten kanssa.
Männynkävyn päiväkotiin on perustettu Tikantien sivuosasto, koska kirkonkylän varhaiskasvatukseen on tullut arvioitua enemmän hoitolapsia. Palkkakustannukset ovat noin 28 000 euroa syksyn 2022 osalta.
Kontiomäen koulussa on ukrainalaisia lapsia, joiden opettajan palkkakulut ovat noin 25 000 euroa. Valtio on luvannut korvata kustannukset kokonaisuudessaa viimeistään vuosina 2023 - 2024.
Yhteensä lisätalousarviotarve on noin 77 000 euroa jakaantuen edellä mainituille toiminnoille.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösesitys: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää seuraavat lisämäärärahat vuoden 2022 talousarvioon:
Kontiomäen koulun tulosyksikkö, valmistava opetus: 25 000 euroa
Korpitien koulun tulosyksikkö, koulukuljetukset: 24 000 euroa
Männynkävyn päiväkodin tulosyksikkö: 28 000 euroa.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.
Toimeenpano: valtuuston käsittelyyn
Muutoksenhaku: muutoksenhakukielto (asia koskee valmistelua)
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |