RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 194
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Lausuntopyyntö Kainuun jätehuollon kuntayhtymän jätehuollon määräysten päivittämisen luonnoksesta
Khall 06.09.2022 § 448
235/11.03.02.00/2022
Valmistelija tekninen johtaja Mikko Karjalainen, p. 044 2885 500.
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä pyytää kunnalta lausuntoa jätehuoltomääräysten päivittämisen luonnoksesta jätelain 92 §:n ja hallintolain 41 §:n mukaisesti.
Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimialueella on jätelain muutoksen vuoksi vireillä jätehuoltomääräysten päivittäminen. Yhtenäiset määräykset koskevat kaikkia toimialueen kuntia, joita ovat Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vaala.
Määräyksiä annetaan muun muassa jätteiden lajittelusta, keräyksestä, kuljetuksesta, hyödyntämisestä ja roskaantumisen ehkäisemisestä.
Osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä jätehuoltomääräyksien luonnoksesta. Luonnos jätehuoltomääräyksistä ja jätehuoltomääräysten yleinen osa ovat nähtävillä internet sivuilla www.ekokymppi.fi. Linkki erilliskeräysalueiden karttaliitteeseen https://www.infogis.fi/ekokymppi/map.php.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösesitys: Paltamon kunnalla ei ole huomautettavaa Kainuun jätehuollon kuntayhtymän jätehuollon määräysten päivittämisen luonnoksesta.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.
Toimeenpano: ote, lausunnon toimittaminen 9.9.2022 klo 15 mennessä osoitteeseen palvelut@ekokymppi.fi
Muutoksenhakukielto.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |