RSS-linkki
Kokousasiat:http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://paltamo10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2022/Pykälä 195
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Väylävirastolle tasoristeysturvallisuuden parantamisen ratasuunnitelmasta rataosuudella Kontiomäki - Ristijärvi
Khall 06.09.2022 § 449
272/00.04.02/2022
Valmistelija tekninen johtaja Mikko Karjalainen, p. 044 2885 500.
Väylävirasto on laatinut ratalain (110/2007) mukaisen Tasoristeysturvallisuuden parantaminen rataosuudella Kontiomäki-Ristijärvi, välillä Laajanjoki-Heikkisenjoki, ratasuunnitelma; Paltamo, Ristijärvi.
Väylävirasto pyytää Paltamon kuntaa
- antamaan lausuntonsa nähtävillä olevasta suunnitelmasta ja
vastineensa suunnitelmasta tehtyihin muistutuksiin
- tarkistamaan, että ajantasaiset kaavat ja kaavamääräykset
sisältyvät nähtäville asetettavaan suunnitelma-aineistoon ja
hyväksymisehdotuksessa luetellut kaavat ja niiden tiedot ovat
oikeat. Tarvittaessa kuntaa pyydetään täydentämään kaavojen
tiedot lausunnossaan.
- toimittamaan sähköisesti ne ratasuunnitelman käsittämälle
alueelle vahvistetut tai hyväksytyt oikeusvaikutteiset kaavat,
jotka eivät ole nähtävillä olevassa suunnitelma-aineistossa.
Kaavat kaavamääräyksineen tulee toimittaa jokaisesta
kaavasta erikseen, pelkkä kaavayhdistelmä ei ole riittävä.
Nähtävillläoloajan jälkeen Väylävirasto täydentää Paltamon
kunnan lausuntopyyntöä muistutuksien osalta, jotta Paltamon
kunta voi lausunnossaan ottaa niihin kantaa. Muistutusmenettely
on tarkoitettu suunnittelualueen kiinteistön omistajille ja muille
asianosaisille sekä niille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin
oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa. Muistutukset
suunnitelmasta on toimitettava Väylävirastoon ennen nähtävillä
oloajan päättymistä.
Väylävirasto pyytää, että Paltamon kunta lausunnossaan
ilmoittaa:
- Kunnan toimesta tehdyt vuorovaikuttamisen ja tiedoksiannon
toimenpiteet (aloittamisesta ilmoittaminen tai kuuluttaminen
sekä suunnitelman nähtäville asettaminen - toteutustavat ja -
ajankohdat)
- Toteuttaako laadittu suunnitelma (valtakunnallisen ja)
alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteiden
toteutumista kunnan alueella.
- Kunnan lausunnonannon ajankohtaa vastaava kaavatilanne
vahvistettujen ja hyväksyttyjen oikeusvaikutteisten
yleiskaavojen, asemakaavojen ja ranta-asemakaavojen osalta,
sekä ovatko kaavat yhdenmukaisia ratasuunnitelman kanssa.
Jos kaavoitustilanteessa on tapahtunut muutoksia nähtäville
asetettavasta suunnitelmassa kuvatusta, pyydetään kuntaa
yksilöimään muuttuneet kaavat lausunnossaan.
- Sisällyttääkö kunta ratasuunnitelman mukaiset rautatien
suoja- ja näkemäalueiden aiheuttamat rakentamisrajoitukset
asemakaavaan tai ranta-asemakaavaan.
- onko kunta valmis luovuttamaan rautatien tekemiseen
tarvittavan omistamansa maa-alueen korvauksetta rautatie
tarkoituksiin.
- onko kunnalla huomauttamista ratasuunnitelmaan sisältyviin
rautatien rakentamisen ajaksi varattavien yksityisten teiden
tekemiseen ja/tai käyttöön.
Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.
Kunnanjohtajan
päätösesitys: Kunnanhallitus antaa Väylävirastolle tasoristeysturvallisuuden parantamisen ratasuunnitelmasta rataosuudella Kontiomäki - Ristijärvi seuraavan lausunnon:
- Paltamon kunnalla ei ole huomautettavaa ratasuunnitelmasta
- Paltamon kunnan alueen ratasuunnitelmasta ei ole jätetty yhtään muistutusta
- Ratasuunnitelman suunnittelualueella ei ole voimassa olevia asema- tai yleiskaavoja
- Paltamon kunta on kuuluttanut ratasuunnitelmasta ja suunnitelma on ollut nähtävillä 6.6 - 6.7.2022 välisen ajan Paltamon kunnan verkkosivuilla
- Ratasuunnitelma toteuttaa alueellisen liikennejärjestelmä-suunnitelman tavoitteiden toteutumista Paltamon kunnan alueella
- Suunnittelualueella ei ole Paltamon kunna omistamia maa-alueita
- Paltamon kunnalla ei ole huomautettavaa ratasuunnitelmaan sisältyviin rautatien rakentamisen ajaksi varattavien yksityisten teiden takemiseen ja/tai käyttöön.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösesityksen.
Toimeenpano: lausunnon toimittaminen Väylävirastoon osoitteeseen kirjaamo@vayla.fi
Muutoksenhakukielto.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |