Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paltamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paltamo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 21.09.2026/Asianro 7


Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

 

 

Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

 

Khall 21.09.2026    Julkinen

219/12.00.01/2026  

 

 

Valmistelija                 Korpitien koulun apulaisrehtori Jarno Kaajavirta, p. 044 7500 733.

 

Opetushallitus on antanut 13.2.2025 määräyksen (OPH-532-2025) Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden 2011 muuttamisesta. Muutokset liittyvät perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistukseen, joka tuli voimaan 1.8.2025. Muutokset tulee ottaa huomioon paikallisessa aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelussa ja järjestämisessä.

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista perusopetuksen oppilaille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka kokonaisuudesta Paltamossa vastaa kunta. Perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä. Toiminnalla edistetään lasten hyvinvointia, tasa-arvoisuutta ja osallisuutta sekä tarjotaan turvallinen ja ohjattu toimintaympäristö ennen ja jälkeen koulupäivän.

Paltamon kunnassa aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään perusopetuslain mukaisesti ensisijaisesti 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muille sitä harkinnan mukaan tarvitseville perusopetuksen oppilaille. Toiminnan järjestämisessä huomioidaan Opetushallituksen antamat aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet sekä kunnan paikalliset olosuhteet ja tarpeet.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmassa määritellään toiminnan keskeiset tavoitteet ja järjestämisen periaatteet. Suunnitelmassa kuvataan muun muassa toiminnan sisältö, toiminta-ajat ja -paikat, toimintaan hakeminen ja valintaperusteet, asiakasmaksut, yhteistyö huoltajien ja koulun kanssa.

Esittelijä kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi, p. 044 7500 001.

 

Kunnanjohtajan

päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman.

 

Kunnanhallitus:  

 

 

 Toimeenpano: ote, kasvatusjohtaja, Korpitien koulun apulaisrehtori, Kontiomäen koulun koulunjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö

 

 Muutoksenhaku: oikaisuvaatimus